Ja seuraavaksi vietämme R. Kelly -päivää suomalaisen laulajan kanssa, joka tatuoi R. Kellyn kuvan itseensä

Olkoon tämä Suomen oma R. Kelly -päivä.

16.03.2018

Kansainvälistä R. Kelly -päivää vietetään maaliskuun toinen perjantai, mutta Suomen R. Kelly -päivää päätimme viettää tänään. Modernia r&b:tä laulava suomalaisartisti Ruma lukeutuu astetta kovempiin Kelly-faneihin ja ikuisti tatuointina innoittajansa kuvan.

Jos tämä ei riitä syyksi viettää R. Kelly -päivää tänään, niin emme tiedä mikä sitten riittäisi! Annetaan Ruman perustella R. Kellyn ylivertaisuus.

Mikä tekee R. Kellystä niin erityisen, että hän on yksi suurimmista musiikkiurasi innoittajista, ja että olet päättänyt ikuistaa hänet ihollesi?

”Mä olen kuunnellut ja ihaillut R. Kellyn tyyliä kirjoittajana, tuottajana, laulajana ja artistina ihan teinistä asti. Kellyn musiikki on ollut suuri vaikuttaja myös mun omaan musiikkiin. Kellyn yllätyksellisyys, suoruus ja tyyli käyttää punchlineja on nextin levelin juttuja kirjoittamisessa.”

”Mies on yksi maailman menestyneimmistä r&b-artisteista ja kahminut hirveän kasan palkintoja työstään. Vuodesta 1989 alkanut aktiivinen ura on jo aika saavutus itsessään.”

”R. Kelly on myös musiikkimaailman yksi suurimmista vaikuttajista, vaikka harva tuntuu sitä tietävän.
Oman soolon lisäksi Kells on kirjoittanut ja tuottanut esimerkiksi Michael Jacksonia, Jennifer Hudsonia, B2K:ta, Usheria, Bryson Tilleriä, Aaliyahia, Britney Spearsia, Destiny’s Childia…”

R. Kelly on ollut useamman kerran otsikoissa erittäin kyseenalaisista asioista kuten lapsipornosta. Oikeudessa hänet on todettu syyttömäksi joka kerta. Viimeisimpänä kesällä julkaistu juttu ”seksikultista”. Mahtuuko vuosien varrelle hetkiä, jolloin R. Kellyn fanitus on ollut koetuksella, vai onko usko miehen syyttömyyteen luja – vai onko sillä edes väliä mitä hän puuhailee siviilissä?

”Syytön kunnes toisin todistetaan. Media on aika paljon mässäillyt tolla R. Kelly- syytöksillä ja onhan se ihan ymmärrettävää, kun on niin iso hahmo kyseessä. Täytyy myös muistaa, että R. Kelly on superrikas julkkis, jollaiset muutkin ovat saaneet osakseen vastaavanlaisia syytteitä.”

”Kyllä sitä ainakin toivoo, ettei nuo asiat ole totta, mutta se mitä Robert Kelly tekee siviilissä, ei edes kuulu tähän mun fanitukseen. Mä fanitan sen musiikkia ja sen työtä kulttuurin eteen. Mä en fanita sitä miten Robert tekee aamukahvinsa.”

”Kävi miten kävi niin… Michael Jackson on mulle silti aina popin kuningas, Beyoncé r&b:n kuningatar, R. Kelly r&b:n kuningas ja Stig Dogg Punavuoren R. Kelly.”

Jos sivistyksessä on R. Kellyn mentävä aukko, niin mistä kannattaa aloittaa tutustuminen?

”I Believe I Can Fly: Ehkä Kellyn 90-luvun tuotannosta tunnetuin biisi ja niin mageesti kirjoitettu sekä laulettu. Täysi tunnelataus!”

https://www.youtube.com/watch?v=GIQn8pab8Vc

”Ignition (Remix): R. Kellymäisintä tuotantoa ehkä parhaimmillaan. Klubivetosta hidasta hinkutusta.”

https://www.youtube.com/watch?v=y6y_4_b6RS8

”Michael Jackson – You Are Not Alone: Legendabiisi, jonka haluisin nostaa, että ihmiset näkisivät minkälaista jälkeä Kelly on tehnyt myös muille.”

Mikä olisi täydellisen R. Kelly -päivän ohjelma?

”Mä suosittelen samaa reseptiä, mitä noudatettiin eilen tuolla tatuointistudio Hidden Bonesissa, kun hakattiin tämä leima. Aloitetaan Kellittäjän ekasta levystä ja tullaan tähän vuoteen asti. Sieltä kandee skippailla biisejä jos joku ei iske, sillä kappaleita kyllä riittää. R. Kelly on siitä magee artisti, että sen tuotanto on muuttunut aina aikakauden mukaan todella smoothisti. Siellä on kuitenkin se reilu 13 albumia plus featit ynnä muut mistä valita.”

”Ehkä kannattaa poppaa myös joku samppanja, laittaa ne kalleimmat korut päälle hetkeksi ja iskeä sikari suuhun vaikka sitä ei polttaisikaan, haha! Mahtavaa R. Kelly päivää!”

Lisää luettavaa