Ja uusien biisien virta vain jatkuu ja jatkuu – nyt vuorossa The Gaslight Anthem, Metric, Neil Young & Crazy Horse

02.05.2012

Nyt kun päivä on saatu käyntiin, ei uusien biisien virta suinkaan siihen tyrehdy. Ota tästä haltuun seuraava satsi.

Kuva: Side One Dummy

New Jerseystä käsin punkrock-viritteisiä maailmanvalloitusjuoniaan punovat Bruce Springsteenin opetuslapset, eli The Gaslight Anthem, julkaisevat uuden albuminsa Handwritten 24. heinäkuuta. Levyn on tuottanut mm. Brucea ja Pearl Jamia aiemmin tuottanut Brendan O’Brien.

Kesällä Provinssirockiinkin saapuva bändi on nyt lohkaissut levyltä ensimmäisen singlen, joka kantaa nimeä 45. Springsteenin henki häilyy vahvasti läsnä tässäkin biisissä ja melodiat ovat tuttuun tapaan komeita. Kuuntele 45-biisi täältä.

Kanadalainen indieryhmä Metric julkaisee 18. kesäkuuta uuden Synthetica-levynsä, jolta bändi tarjoilee nyt ensimmäisen singlen. Youth Without Youth liikkuu tummasävytteisessä poljennossa kulmikkaan kitarapaukutuksen kolhiessa futuristisesti häilyvien koskettimien päälle.

Synthetica-levyllä vierailee myös Lou Reed, joka laulaa taustoja The Wanderlust -biisissä. Metricin mukaan yhtye oli tutustunut Reediin Neil Youngille järjestetyssä tribuutti-illassa. Kuuntele Youth Without Youth alempaa.

Ja Metricin ja Lou Reedin kohtaamisesta päästäänkin sulavasti Niiloon itseensä, sillä Neil Youngin & Crazy Horsen uusi albumi Americana julkaistaan 5. kesäkuuta. Kuten aiemmin kerroimme, tulee Americana sisältämään pelkästään vanhoja amerikkalaisia folk-klassikoita maailman kovimman rock-papan ja hullun hepan versioimina.

Nyt Youngin & Crazy Horsen americana-tulkinnoista on saatu ensimmäistä esimakua, kun tämä Oh Susannah -ikivihreän video on päätynyt nettiin. Alkuperäistä kappaletta voi totisesti kutsua klassikoksi, sillä sen alkuperä voidaan jäljittää peräti vuoteen 1848.

Tsekkaa Niilon ja Crazy Horsen versio kappaleesta alempaa.

YouTube video