Jarkko Martikainen soitti elämänsä haastavimman keikan – toteutti kuolevan faninsa toiveen

Muusikon elämä on muutakin kuin pelkkää esittämistä.

Tomi Palsa

Jarkko Martikainen julkaisi Facebookissa koskettavan päivityksen.

”Tämän huhtikuun toisena päivänä saapui yhteydenotto. Nelissä kymmenissä oleva kuulija oli joutunut jättämään edellislauantain Vuotalon keikan väliin, vaikka lippu oli hankittuna; syynä syövän eteneminen terminaalivaiheeseen. Tahtoa matkaamiseen löytyi, vaan voimia ei. Sovin sukulaistensa kanssa meneväni saattohoitokotiin tällä viikolla, kalenterin ollessa väljemmin täytetty”, Jarkko kertoo ja jatkaa:

”Pari päivää myöhemmin saapui uusi viesti. Hoitohenkilökunta, jotka omaavat silmää näille lopullisille kysymyksille, arvioivat ettei potilas tule elämään enää kahta kokonaista viikkoa. Jos konsertin aikoisi järjestää, sitä olisi aikaistettava. Mietin tilannetta hetken, ja kohtaaminen merkittiin realiteettien mukaan, viime viikon maanantaille. Soittosessio oli haastavin kaikista tähänastisista. Olen kyllä ollut kuolinvuoteiden äärellä, mutten koskaan aiemmin konsertoinut niiden vieressä. Toisaalta kohtaaminen sisälsi poikkeuksellista kauneutta, lisäten uskoa ystävyyteen, toveruuteen, rakkauden voimaan ja hyvään pyrkimisen tärkeyteen. Nyt on kulunut viikko siitä hetkestä jona kyseinen mies ei enää herännyt.”

Koko Jarkon kirjoituksen elämän häilyväisyydestä löydät alta.