Jazzmuusikko Pentti Lasanen on kuollut

Lasanen oli kuollessaan 84-vuotias.

14.03.2021

Jazzmuusikko Pentti Lasanen on kuollut 84-vuotiaana. Lasanen toimi uransa aikana jazzmuusikkona ja säveltäjänä.

Monille hän tuli tutuksi myös yhtenä Four Cats -kvartetin laulajista. Hän oli perustanut Four Catsin yhdessä Esa Laukan kanssa. Urallaan Lasanen soitti muun muassa Radion tanssiorkesterissa, sekä johti Finnair Pilots’ Big Bandia.

Monitaituri oli mukana myös elokuva – ja tv-alalla, tehden musiikkia Kivikasvot-ohjelmaan. Jussi-palkinnon hän sai vuonna 1966 Onnelliset leikit -elokuvaan tehdyllä sävellyksellä. Syksyn sävel -kilpailun hän voitti Luoksesi jään -kappaleellaan vuonna 1985.

Tunnustuksena suomalaisen perinteisen jazz-musiikin eteen tehdystä työstä saksofonia ja klarinettia soittanut Lasanen sai Louis Armstrong -palkinnon vuonna 1992. Vuonna 2002 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Lisää luettavaa