Kylmästä lämpimään kotisohvilla reggaen tahdissa.
Internetin kasvaessa se on ahminut tasaisesti musiikkialan toimia syövereihinsä. Tekniikan kehityksen myötä ovat viimeisetkin linnakkeet murtumassa, kun live-esiintymisiä ollaan tuomassa kotisohville. Jenkatehdas pistää ensimmäisenä Suomessa lusikkansa tähän soppaan. Tarjonta alkaa tarjoamalla kotisohville lämmikettä joulukuun kylmyyteen.
Keskiviikkona 15.12. Jenkatehdas aloittaa toimintansa esittämällä suomireggaen veteraani Jukka Pojan & Sound Explosion Bandin sivuillaan. Hintaa keikalle on etukäteen neljä euroa ja keikkapäivänä viisi.
Interaktiivisuutta yleisön ja artistin välille on lupailtu saatavaksi chatillä, jonka kautta yleisö voi toivoa esiintyjältä kappaleita ja turista mukavia. Taputtaa saa, ja yllätyksiä on luvassa.
Tapahtumaan voi ilmoittautua mukaan Facebookissa.
Jenkatehtaalla on myös sivuillaan kysely verkkokeikkojen järjestämisestä, johon osallistumalla voit voittaa itsellesi lippuja keikoille.