Jenkkiräppäri Drakeo The Ruler puukotettiin kuoliaaksi jenkkifestivaalin bäkkärillä – julkaisi uuden musiikkivideon vain viisi päivää sitten

Drakeo The Ruler oli kuollessaan 28-vuotias.

19.12.2021

Jenkkiräppäri Drakeo The Ruler, oikealta nimeltään Darrell Caldwell, on puukotettu kuoliaaksi lauantai-iltana Yhdysvalloissa. Räppärin oli määrä esiintyä Once Upon a Time in L.A. -festivaaleilla, jossa joukkio oli backstagella hyökännyt hänen kimppuunsa ja yhteenoton yhteydessä puukottanut. Räppäri oli kiidätetty nopeasti sairaalaan, mutta menehtynyt saamiinsa vammoihin.

Vasta 28-vuotias räppäri julkaisi vielä viisi päivää sitten uuden musiikkivideon Go Crazy -kappaleesta. Hänet nähtiin hiljattain esiintymässä myös niin ikään Kaliforniassa järjestetyssä Rolling Loud -festivaalissa.

Drakeo The Ruler teki nimeä itselleen useilla mixtapejulkaisuillaan. Hänen räppityylinsä oli kuin sekoitus etelää ja Atlantaa, mikä erotti hänet joukosta. Debyyttialbumi The Truth Hurts julkaistiin tänä vuonna. Spotifyssa hänellä oli viimeisimmän päivittyneen tiedon perusteells 1,5 miljoonaa kuuntelijaa kuukaudessa ja striimejä eri palveluissa yhteensä satoja miljoonia.


Lisää luettavaa