Jeremine ja Heviteemu laittoivat Antti Tuiskun 2000-luvun alun hitin uuteen uskoon

Kaksikon yhteistyö jatkuu.

14.05.2023

Capitol Recordsille levyttävät artisti-tuottajat Jeremine ja Heviteemu jatkavat pitkään jatkunutta yhteistyötään uuden cover-kappaleen merkeissä. Kaksikko otti käsittelyynsä Antti Tuiskun vuonna 2005 ilmestyneen hitin Tyhjä huone, laittoi siihen oman soundinsa ja toi sen 2020-luvulle.

”Tyhjä huone on aina ollut mun sellanen ’guilty pleasure’ -biisi mitä on fiilistelly salaa. Sit kerran heitin Teemulle et vois koittaa tehä tost kertsist jonku biisin. Ekan session jälkee makusteltii sitä ensimmäistä versioo idiksenä ja todettiin, et täähän on helvetin hyvä. Sit haluttiinki tehä se kimpassa, kun meiän on muutenki pitäny jo pitkään tehä yhteisbiisi, varsinkin kun ollaan tehty niin kauan musaa yhessä”, Jeremine kertoo tiedotteessa.

Monipuolinen ja lahjakas musiikintekijä Jeremine aloitti soolouransa aluksi englanniksi. Hän julkaisi ensimmäisen suomenkielisen singlensä Aika parantaa feat. Sini Yasemin vuonna 2022. Oman musiikkiuransa lisäksi Jeremine on toiminut tuottajana, dj:nä ja musiikintekijänä myös muille artisteille. Viimeisin sinkku Pimeät päivät julkaistiin maaliskuussa 2023. Musiikkinsa itse säveltävän, sanoittavan, sovittavan, tuottavan ja miksaavan Heviteemun debyyttialbumi Pahoinvoiva sukupolvi ilmestyi niin ikään maaliskuussa.

Kuuntele Tyhjä huone alta.

Lisää luettavaa