Musiikillisesti uudistunut Jesse Kaikuranta on tehnyt paluun uudella Shampanjakyyneleet-singlellään.
Kyseessä on moderni pop-kappale, joka kertoo kokemuspohjaisesti ulkopuolisuuden tunteesta, jolle kuitenkin katkeransuloisesti kippistetään. Artisti on tehnyt kappaleen yhdessä Jukka Jahnukaisen, Henri Piispasen ja Hanna Johteen kanssa. Jesse Kaikuranta on kertonut uudesta kappaleestaan seuraavaa:
“Mulle Shampanjakyyneleet kertoo siitä, kun on tiedossa isot juhlat, mutta juhlapäivänä tuntuukin siltä, että oma seura onkin parasta; juhlien sijaan kaipaa ennemminkin maadottautumista ja itsensä kanssa olemista. Välillä isojen merkkipaalujen ja juhlinnan kynnyksellä fiilis voi olla se, että tarvitseekin aikaa nimenomaan itselle asian prosessoimiseen, ilman ketään muita ihmisiä.”
Yli vuosikymmenen pituisen artistiuran tehnyt Jesse Kaikuranta nousi suuren yleisön tietoisuuteen vuonna 2012 osallistuessaan Suomen ensimmäiseen The Voice of Finland -laulukilpailuun. Uransa varrella Kaikurannalta on kuultu monia hitiksi muodostuneita kappaleita, joista tunnetuimpiin lukeutuvat Vie mut kotiin, Näytän sulle rannan ja Järjetön rakkaus.
Ota uusi kappale kuunteluun alta.