Jodahe ei jää ensisinglellään huomaamatta, vaikka kappaleen nimi väittäisi muuta

Jodahe on näkymätön.

19.05.2019

Jodahe on helsinkiläinen räppäri, joka on kiinnitetty 325 Medialle. Nyt on ensimmäisen julkaisun vuoro kyseisen levy-yhtiön kautta. Biisi on nimeltään Näkymätön ja sen on tuottanut Miikka T.

Jodahe räppää puhtaasti omasta elämästään. Siitä miksi hän räppää – kenen ja minkä takia. Samalla Jodahe saa kuulostamaan tämän kaiken varsin helpolta.

Jodahe on maininnut esikuvikseen Tory Lanezin ja Draken kaltaisia nimiä, mikä kiistämättä kuuluu tällä biisillä. Vasta 19-vuotias räppärin nimi kannattaa pistää muistiin, koska ensisingle on vahva tekele.

Uuden biisin voit kuunnella alta.

Lisää luettavaa