Jonas Brothers on täällä taas – kuuntele kolmikon paluusingle

Yhtye julkaisee uuden albumin toukokuussa.

27.02.2023

Kevin, Joe ja Nick Jonasin muodostama Jonas Brothers palaa uuden musiikin voimin. Tuore single Wings on veljeskolmikon ensimmäinen single 12. toukokuuta julkaistavalta albumilta The Album. Biisiä on ollut tuottamassa lukuisista hiteistään tunnettu Jon Bellion, joka on työskennellyt muun muassa Justin Bieberin, Maroon 5:n ja Halseyn kanssa.

”Jon Bellionin kanssa työskentely laittoi meidät ajattelemaan musiikin tekemistä täysin uudella, luovalla tavalla ja löytämään artistiuudestamme ennenkokemattomia puolia. Näiden oivallusten myötä käynnistämme uuden luvun artistiurallamme, joka tulee näkymään tulevalla albumilla”, yhtye kommentoi.

Vuonna 2005 perustettu Jonas Brothers jäi tauolle vuonna 2013, mutta palasi keväällä 2019. Yhtyeen viimeisin levytys, paluualbumi Happiness Begins ilmestyi saman vuoden kesäkuussa. Sen jälkeen kolmikko on julkaissut seitsemän singleä, joista viimeisimmät ovat vuodelta 2021. Jää nähtäväksi, sisältyykö osa vanhoista sinkuista tulevalle albumille.

Kuuntele uusi single ja katso lyriikkavideo alta.

Lisää luettavaa