”Jos oon aiemmin joillekin tullut tutuksi siitä, että dissailen, niin tässä on aika paljon naamioituja ja suoriakin kehuja tyypeille” – haastattelussa Rekami, joka julkaisi ehkä uransa viimeisen sooloalbumin

Rekami käy Karonkka-albumia läpi biisi biisiltä.

Tuomas Mikkonen / Hillside Visuals

Rekami on kokenut suomiräpissä kolme eri sukupolvea, niin kuulijana kuin sen tekijänä. Jyväskyläläinen, joka tunnetaan erityisesti tuottajanimellään LX-Beats, on säilynyt relevanttina. Kaksi vuotta sitten hän julkaisi kovan luokan vierailijoita pursunneen Pihlderberg-tuottajalevyn ja tänä vuonna ilmestyi yhteislevy Jonivelin kanssa.

Tähän päälle jättimäinen määrä tuotantoja muille artisteille, joista viimeisimpien joukosta mainittakoon tuotanto Gettomasan jättihitille Silmät. Siispä ei ole yllätys, että ”Suomen Rick Rubinin” uudella levyllä kuullaan paljon mielenkiintoisia vierailijoita, mainittakoon vaikkapa Paperi T, Pyhimys ja Are.

Karonkka-albumin julkaisu saattaa päättää yhden luvun Rekamin elämässä. Tämä voi jäädä muusikon viimeiseksi sooloalbumiksi.

Artisti kertoo Rumballe julkaisun olevan tiivistys viime vuosista ja kokonaisuudessa onkin ollut pyrkimys käydä asioita läpi oikeassa järjestyksessä.

Karonkka on akateeminen juhlatilaisuus, jossa juhlitaan tuoretta tohtoria. Rekami kertoo albumin nimen liittyvän monitasoisesti siihen, että on kasvanut tietyistä jutuista pois, mutta samalla on avautunut uusia ovia.

Levyn syntyyn sisältyy yllättävän monia niskakarvat nostattavia yhteensattumia. Albumia on työstetty koronapandemian aikana ja sana ”karonkka” polveutuu alkuperäisestä venäjänkielisestä sanasta ”korona”.

Albumi on kaikesta päätellen siis kohtalon johdatusta ja siitä syystä onkin mainiota, että Rekami avaa levyä Rumballe nyt kappale kappaleelta.

Kappalenostoissa löytyy niin taustatietoa biisien syntymisestä kuin teemoista, mutta saadaan myös mielenkiintoisia yksityiskohtia ja hatunnostoja, kun niiden aika on.

Koko albumi löytyy suoratoistopalveluista. Kaikki vastaukset ovat Rekamin suusta, mutta yksittäiset toimittajan välikommentit on merkitty ”TA”.

Aurum (feat. Kriso)
”Kun kuuntelin demovaiheessa biisejä ja mietin minkälaisella biisillä haluan tulla tähän projektiin sisään, niin oikeastaan jo ensimmäisestä tahdista asti tiesin, että tämä tulee olemaan se millä haluan avata levyn.”

”Aurum pitää tunnelman minimalistisena ja flirttailee sellaisen punchlineräpin kanssa, mitä ennen tein.”

”Biisissä on mukana itsereflektioita, mitä kirjoitin jo ensimmäisiin uusin teksteihin.”

”Mietin, että jos tää jää viimeiseksi soololevyksi, niin haluan että ensimmäisissä biiseissä on mukana Kriso ja Are. Kriso teki tohon nopeasti versen, niin se valikoitui ekaksi. Toinen vaihtoehto olisi ollut Episodi (lowkey).”

”Kun tekee intohimolla mitä tahansa taidetta, niin en usko lopettamispäätöksiin, mutta voisin elää sen kanssa, että tämä olisi mun viimeinen albumi nimenomaan sooloartistina. Mä oon kirjoittanut nää biisit niin, että mulla ei ainakaan olis kauheasti tarvetta enää sanoa mitään.”

Episodi (lowkey) (feat. Are, Joosu J)
”Haettiin vähän sinettiä west coast -jutulle, mitä Gettomasan Silmät-biisille tehtiin. Silmät oli vähän omalta osalta sellainen, että mä en ton jälkeen jaksa tehdä niitä. West coast -jälkihöyryt on puristettu tähän biisiin.”

”Alun perin meillä oli kummallakin aika aggressiivinen tyyli, mutta sitten Pyry (Jaala, Are) sanoi mulle, että pitäiskö äijän vaan heittää smoothimmin, niin hän tulee sitten siihen träkille aggressiivisesti. Joosun hunajakertsi tuo jyväskylän soundia edukseen.”

”Vastaanotto oli tosi kiva ottaen huomioon, että Spotifyssa me ei oltu missään soittolistoilla. Silti aika lähelle striimatuin biisi mitä ollaan tehty koskaan.”

”Nimenomaan kääntöpuoli sille kun ei olla listoilla, niin se on aika imartelevaa, että jengi oikeasti kuuntelee biisiä. Johonkin suoneen se on kuitenkin osunut.”

Vähän liian valmiina (feat. Raakasaga, Jodarok, DJ Massimo)
”Tämä on vähän kuin jatkoa Episodille.”

”Jos ensimmäisessä biisissä on kerrottu, että tästä lähtien otan iisisti, niin tää kertoo siitä, kun olen istumassa pubissa ja haluan juoda sen yhden tai kaksi olutta, mutta joku tulee jurrisessa aggressiomoodissa säätämään.”

”Vierailijoilla on ollut samantyyppisiä tilanteita, missä haluaisi ottaa iisisti, mutta sitten joku on vähän liian valmiina kaiken näköiseen muuhun.”

”Kappaleessa on myös naisperspektiiviä samasta teemasta.”

Sopii profiiliin
”Kappale perustuu tositapahtumiin. Olin kävelemässä Tampereella Hämeenpuistossa keskellä päivää ja päädyin tilanteeseen, missä siviilipolisi tutki kaikki kamat ja pyysi levittämään kädet.”

”Omituista, koska se oli mun ensimmäinen kohtaaminen ikinä poliisin kanssa ja se tapahtui keskellä päivää Tampereella, enkä tiedä mistä syystä.”

”Ei ollut mikään kiellettyä mukana, enkä joutunut putkaan. Biisi syntyi siitä inspiroituneena, toki saaden inspiraatiota Big L:n Enemy-biisistä. Tribuutti klassikolle.”

”Koetin tehdä kärjistetyn version, koska tilanne tuntui itsestä niin hämmentävältä.”

”Vertaan itseäni Rick Rubiniin biisissä. Se ehkä kuvastaa sitä, että en pidä itseäni minään erinomaisena artistina tai tuottajana – ja Rick Rubin on ehkä taiteellisesti lahjakkaampi myös, mutta pointtina on se, että osaa toimia lahjakkaiden ihmisten hubina. Saan heidän parhaat puolensa esiin.”

TA: Mitä esikuvia sinulla on?

”Marian Petrescu, meikän vanha piano-opettaja ja ihan maaginen jazz-pianisti. Se kannusti aina tunneilla improvisoimaan, joka vauhditti sitä, että aloin tekemään omia kappaleita. Vahva persoona, Grammy-voittaja ja hahmo, jonka saattaa löytää jammailemasta Jyväskylän popparissa.”

”Yksi joka jää usein mainitsematta vaikuttajista Jyväskylä-juttuun on Olarin porukka. Eritoten Davo ja Edu Kehäkettunen ovat sellaisia kavereita, että heitä on pakko arvostaa siitä syystä, että jos ottaa jonkun vanhan jutun jonka he ovat tehneet 20 vuotta sitten, niin ne ovat kestäneet hyvin aikaa.”

”Davon versen Päästä parhaasta -kappaleesta voisi heittää mille tahansa nykypäivän levylle ja se olisi silti kova. Siitä syystä katson kyllä ylöspäin tuota vanhan liiton Olari-porukkaa.”

”Jos kuuntelet Tuomiota ja Konetta tai Davon juttuja, niin niissä on aika paljon yhtäläisyyksiä etenkin siihen mitä minä, Kriso ja Are tehdään. Se unohtuu monesti Jyväskylästä puhuttaessa.”

Villa Rancho Valencia (feat. Axel Kala)
”Kappale perustuu siihen, kun oltiin vuonna 2015 Mouhous-yhtyeen Janne Pajusen, eli Van Hegenin, kanssa Bostonissa tekemässä KPC Meets Boston -dokumenttia.”

”Ensin loppui rahat täydellisesti, mutta sitten sai hustlattua biittejä, että sai vähän matkakassaa. Katsottiin netistä, mikä on halvin mahdollinen hotelli ja päädyttiin Hilton-hotelliin, mikä oli selkeästi ihan liian pramea omaan habitukseen.”

”Villa Rancho Valencia on vaan kärjistetty kuvaus siitä, kun kerron miten köyhänä poikana näen ison maailman tuollaisessa glamour-miljöössä.”

”Mulla oli ongelma kappaleen kertosäkeen kanssa ja kun tehdään muutenkin tiivisti juttuja yhdessä, niin kysyin Axel Kalalta voisiko heittää kertosäkeen. Heitti sitten.”

RIP Lasso (feat. Forrester)
”Tässä siirrytään vanhemman ihmisen mielenmaisemaan. Lasso on legendaarinen virolainen strippibaari.”

”Yritin tehdä alunperin strippiklubibiisin siitä perspektiivistä mitä oikeasti näen. Yhtenä levyn teemoista on se, että tuntuu että olen vähän väärässä paikassa.”

”Ghostface Killah -tyyppinen kuvailu tilanteesta, kun olin ensimmäistä kertaa strippiklubilla ja se ei hirveän kaukana ole totuudesta.”

”Levy-yhtiön kanssa keskusteltiin, että onko tämä nyt liikaa. Mä vain totesin, että ei. Tämä on kaikista lähimpänä sitä oikeeta kokemusta, eikä ole yhtään liikaa. Ei tämä ole tehty naisia halveksivaan sävyyn, vaan kertoo siitä, että olen väärässä paikassa. Kritiikkiä sitä kohtaan, minkälaista porukkaa siellä kävi.”

82 Granada (feat. Salmun Deer)
”Sitä ei ehkä siitä kuule, mutta tämä on ehkä albumin henkilökohtaisin kappale. 82 Granada on levyn kansikuvassakin oleva, edesmenneen iskän vanha gangsta-auto. Tässä koetetaan käsitellä hyvässä ja huonossa kaikkia lapsuuden, teini-iän ja varhaisaikuisuuden toilailua.”

”Laitan itseni takaisin 82 Granadan penkkiin, mikä kuvastaa sitä, että on ollut tietyssä tilanteessa aika lapsellinen, mutta se on ok, kunhan opit siitä. Tuo on itsereflektiobiisi samalla, kun se on muistokappale faijalle. Tästä syystä on haluttu mukaan kappaleen soittajiin faijan kummityttö Salla Hakkola (Salmun Deer).”

”Biisissä ollaan valveunimaailmassa, menemättä liian synkäksi.”

Rodney Mullen (feat. Pyhimys, Timo Pieni Huijaus)
”Tässä jatketaan tunnelmointilinjaa siinä mielessä, että ei itse osata skedeä, mutta annetaan hatunnostoja.”

”Albumilla kuuluu se, että jos oon aiemmin joillekin tullut tutuksi siitä, että dissailen, niin tässä on aika paljon naamioituja ja suoriakin kehuja tyypeille.”

”Nimi biisille tulee siitä, että Rodney Mullen on keksinyt kaikki perusflipit, ja suurin osa nykyskeittauksen tempuista perustuu niihin. Rodney Mullen oli pienenä oma lempiskeittari, joten sekin on syy.”

”Kappaleella on itseoikeutetusti mukana kaksi kappaletta og-räppäreitä, jotka on jossain määrin oman alan rodneymulleneita.”

”Itselle tuli yllätyksenä, että Pyhimys innostui tästä biisistä.”

”Sain levyn demoversion valmiiksi ja koesoitin sitä muutamille tyypeille. Pyhin suhteen mietin, että koesoitan sille, koska pidän sitä huippukirjoittajana ja sillä ei ole mitään tunnesidettä muhun. Ajattelin, että se voisi sanoa, että tää on ihan paska.”

”Pyhimys oli ymmärtänyt, että pyydän feattia ja nimesikin heti mihin voisi tehdä säkeistön.”

”Timo Pieni Huijauksen olin pyytänyt jo aikasemmin tohon mukaan. Hän oli artisti, jonka kanssa olin tosi pitkään halunnut tehdä yhteistyötä. Timolle laitoin, että tässä on levyn runko, valitse mikä tahansa biisi.”

”Se valitsi myös tämän, silloinkin siinä versiossa oli vain mun osuus. Se, että (aikoinaan yhteislevyn tehneet) Pyhimys ja Timo Pieni Huijaus ovat samalla biisillä, on hauska sattuma.”

”Katson edelleenkin vanhoja skeittipätkiä ja toki monet hyvät kaverit on huippuskeittaajia. Jyväskylässä Otos-tiimi on porukka, jota tiiviisti seuraan ja fanitan. Saltevon Onni ja tämmöiset tyypit – kunnioitan ja fiilistelen mitä he tekevät.”

Eksodus (feat. Asa, Paperi T, Stepa)
”Meillä oli biisi jo valmiina, mutta taas kerran kertosäe puuttui. Stepa sattui olemaan Helsingissä pyörimässä ja oli silleen, että hänellä voisi olla tähän jotain. Hän tuli studiolle ja teki samalla visiitillä kertsin.”

”Tämä oli tuottajalevyn jälkeen ekoja biisejä mitä aloin työstää. Tämä oli aiemmin julkaisuista biiseistä sellainen, mikä mun mielestä sopii tähän kokonaisuuteen ja soundimaailmaan, mitä eritoten Granada ja Rodney Mullen edustaa.”

”Itselleni kirjoittajana on uskomatonta, että voin olla Asan, Paperi T:n ja Stepan kanssa samalla kappaleella. Tuntuu edelleen hullulta vaikka ton biisin julkaisusta on aikaa. Sama koskee kyllä jotain Pyhimystä ja TPH:ta.”

TA: Mikä kappaleen tunnelmassa sopi Karonkkaan?

”Se iskulause, kaikki mitä luodaan ja tuhotaan.”

”Kun levy valmistui, niin itselle tuli sellainen neljän päivän surullinen jakso. DJ Massimo sanoi, että mulla on raskauden jälkeinen masennustila päällä.”

”Mietin, että miksi tää tuntui niin voimakkaalta, niin ehkä se johtui siitä, että projekti oli siinä mielessä tuhottu, että sille ei voi tehdä enää mitään. Tuli tyhjän pesän kriisi ja tietynlainen tyhjiö.”

”Mun mielestä Eksodus siinäkin mielessä pienemmässä mittakaavassa sopii hyvin tähän teemaan ja kuvastaa myös omaa mielenmaisemaa.”

Lukot (feat. Aina)

”
Helppo valinta päättäjäksi, sillä tässä on vähän optimistinen katsaus tulevaan. Ilmoitus, että tietynlaiset omat tai ulkopuolisten määrittämät raamit ovat poissa. Mun mielestä se on hyvä tapa päättää tämä projekti ja summata viimeiset ajatukset. Vähän toi sanoitus on tajunnanvirtaa ja sen takia myös sopii viimeiseksi biisiksi. Ikään kuin loppupuhe.”

”Halusin kasata samat henkilöt mukaan, jotka olivat tekemässä tuottajalevylle Aidat-kappaletta, koska tää on löyhästi siihen jatkoa. Siitä syystä tähän on kutsuttu viulisti Juuso Aumala ja Aina mukaan.”

”Aina on huippulaulaja ja kirjoittaa omat juttunsa ja se on sellainen mitä arvostan. Teki biisille sen, että siitä tuli ihan oikea kappale.”