Jos Pitchforkin ja Wiren suositukset painavat vaakakupissa, merkkaa tämä keikka kalenteriisi

Jlin saapuu Helsinkiin.

Jlin esiintyy 29. kesäkuuta Helsingin Kaiku-klubilla.

Jkuka? Jlin, oikealta nimeltään Jerrilynn Patton, on yhdysvaltalaisartisti, jonka juuret ovat chicagolaisessa footwork-musiikissa. Hänen mentorinaan toimi edesmennyt footwork-pioneeri DJ Rashad. Jlinin esikoisalbumi Dark Energy (2015) valittiin kyseisen vuoden parhaaksi levyksi The Wire- ja The Quietus -lehdissä.

Debyyttialbumin lailla Planet Mun kautta julkaistu Black Origami (2017) vei Jlinin ilmaisua yhä kauemmas footworkin hyperaktiivisen post-housen perinteestä. Perkussiovoittoinen, itämaismausteinen, monitahoinen ja intensiivinen kokonaisuus oli Pitchforkin mukaan viime vuoden parhaiden albumien listan sijalla 10 ja parhaiden elektronisen musiikin levyjen listalla 2., Wire-lehdessä Black Origami valittiin vuoden 4:ksi parhaaksi levyksi.

Levyn sanottiin muun muassa olevan ”kokeellinen, mutta kokeiluissaan täysin onnistunut” ja ”päättäväisesti tanssimusiikin uusia mahdollisuuksia esittelevä”. Onpa se ollut tehosoitossa myös Rumban toimituksessa.

Kaiku-klubin kevään, kesän ja syksyn ohjelmistossa on monia muitakin äärimmäisen kiinnostavia keikkatapauksia. Eilen Flow-ohjelmistoonkin kiinnitetty italialainen ambient-veteraani Gigi Masin esiintyy Kaikussa 18. toukokuuta. Juuri uuden ep:n XL:n kautta julkaissut, footworkista ja modernista rnb:stä vaikutteita ottava tanskalaisduo Smerz keikkailee Kaikussa 21. syyskuuta.

Tsekkaa Kaikun koko ohjelma sen Facebook-sivulta.