”Joskus on yksinkertaisesti liian vaikeaa toimia oikein” – Aren uudella sinkulla asiat eivät mene aivan putkeen

Ensimmäinen single viidenneltä albumilta.

29.03.2024

JKL Funk Days- ja KPC-kollektiivin perustajajäseniin lukeutuva Are on julkaissut uuden singlen.

Tää ei lopu on myös ensimmäinen julkaisu viidenneltä, tulevalta sooloalbumilta. Kappaleen tuotannosta vastaa Rekami. Edellinen albumi, Kaiken teoria, nähtiin viime vuoden lokakuussa. Uusi julkaisu on kertomus illanvietosta, joka olisi ehkä voinut päättyä aikaisemminkin. Are on kertonut uudesta kappaleestaan seuraavaa:

”Olin saanut idean biisiin, mutta kirjoitus ei vaan oikein edennyt. Sitten yhtenä iltana Rekami passasi tämän biitin ja lukko aukesi heti kuultuani sen. Se istui täydellisesti tunnelmaan, jota olin visioinut – synkeähkö ja oikealla tavalla likainen”, Are kuvailee kappaleen taustoja ja jatkaa:

”Tää ei lopu kertoo kotibileistä, epäilyttävistä autokyydeistä sekä tyypeistä, joiden illanvietto ei yleensä suju ilman konflikteja. Kappale koostuu lyhyistä kohtauksista, joista rakentuu sekalaisten mielikuvien öinen mosaiikki. Oikea muuvi epäilemättä olisi puhaltaa peli poikki ja mennä nukkumaan aikaisin, mutta joskus on yksinkertaisesti liian vaikeaa toimia oikein.”

Kuuntele uusi kappale alta.

Lisää luettavaa