Bon Iver on yksi tämän vuoden puhutuimmista indieyhtyeistä, mutta onko sen musiikkivideoilla mitään sanottavaa? Videovilkaisu päätti ottaa asiasta selvää.
Teksti: Mikael Helenius, kuva: Jagjaguwar
Muutaman vuoden ajan yksi indietaivaan tunnetuimmista ja lahjakkaimmista partanaamoista on ollut Justin Vernon, mies Bon Iver -yhtyeen takana. Musiikkimaailman tähdeksi hänet nosti vuoden 2008 Bon Iver -debyytti For Emma, Forever Ago.
Jollei levy jo nukkavierun lämpimällä soinnillaan ja Vernon kummallisella, mutta heleän kauniilla falsetillaan vakuuttanut kriitikoita ja kuulijoita, niin sen teki levyä kehystänyt taustatarina.
Vernon erosi samanaikaisesti sekä yhtyeestään että tyttöystävästään ja sairastui. Suru puserossa hän muutti eristyksiin isänsä omistamalle mökille Wisconsiniin, jonka lumisissa kätköissä hän majaili neljä kuukautta. Sinä aikana syntyi levyllinen lauluja, joista muotoutui For Emma, Forever Ago.
Kun levyn musiikki jo huokaa vieraantuneisuuden ja yksinäisyyden tuntoa, voi kuulija helposti kuvitella itsensäkin lumisen mökin uumoihin surun murtamana. Mutta voisiko teemaa silti viedä eteenpäin kuvamateriaalillakin? Kyllä vain, mutta harmillisesti vain yhden musiikkivideon verran. Kunnian ainokaiseksi videoksi sai levyn keskivaiheen pakahduttavan hieno The Wolves (Act I & II).
Video on omiaan visualisoimaan mielikuvat luonnon varaan jättäytyneestä miehestä, joka käsittelee tuntojaan fyysisten askareiden ja luonnonmukaisen sekä rauhallisen elämän kautta. Suuret tuntemukset ovat nähtävissä luonnon kaihoisassa kauneudessa.
LCMDF:n Something Golden -videostakin vastanneen Matt Amaton ohjaama video on kuvastoltaan tehokas ja omiaan kappaleen visuaaliseksi kuvastoksi. Harmillisesti se ei kuitenkaan ole yhtälailla merkityksellinen teos, kuin mitä levy ja kappale ovat. Vaikka nopeat leikkaukset kuvastosta toimivat kiitettävästi, olisi kavainnut lisää lopun kaltaista dramaattisuutta elävöittämään teosta.
Justin Vernonista on muotoutumassa yksi kuumimmista vierailijoista, jonka levylleen voi saada, eikä vähiten rap-messias Kanye Westin myötävaikutuksesta. Mr. West halusi sämplätä debyyttilevyn jälkeen ilmestyneen Blood Bank -ep:n kappaletta Woods, mutta päätyikin lennättämään yhteistyöhaluisen Vernonin luokseen Havaijille, missä työsti levyä lukuisten muiden vierailijoiden kanssa. Vernon päätyi lainaamaan äänijänteitään kymmenelle levyn kappaleista, joista mainittavimpana päätöseepokselle Lost in the World, josta Woods-sample löytyy.
Vaikka ep:n versio on komea ja nautittava, niin kappale on juuri oikeassa käytössä Kanyen käsissä hänen mahtipontisena ”festaripäättäjänä”, kuten hän kappalettaan kuvailee. Yksi erityisen komea festivaaliveto on Coachella-esiintymisestä, jossa myöskin laulaa valkoisiin pukeutunut Vernon taka-alalla.
Heinäkuussa ilmestynyt kakkoslevy Bon Iver, Bon Iver poikkeaa For Emman kaavasta. Vernon kertoi Pitchforkin haastattelussa ettei ”löydä enää inspiraatiota kitara sylissään istuskelemisesta”. Uusi levy ei ole niin selvästi lauluntekijäperinteen muotista valettua kuin edeltäjänsä, vaan soundipohjainen ja abstraktimpi. Äänimaisemilla leikittely tuotti rikkaammin ja hienostuneemmin soivan levyn, joka viimeistään todistaa, ettei Bon Iverin tunnelataus ja viehätys ole vain suhisevuudessa ja taustatarinassa.
Kakkoslevyn ensimmäinen videobiisi oli Calgary, jonka ovat ohjanneet taidemaalari Andre Durand ja ohjaaja Dan Huiting.
Video kertoo levyjen välisestä muutoksesta. Ensimmäinen levy oli herkkää ja intiimiä eristyneisyyttä, kun taas toinen levy on muotopohjaista ja impressionistisemman seilailevaa. Paikasta toiseen sinkoileva video on komeasti lavastettu ja visuaalisesti kaunis, mutta sisällöltään haalea.
Onneksi toinen video levyltä sentään vakuuttaa. Se on kenties paras Bon Iverin musiikkivideoista tähän mennessä, todellinen täysosuma kapaleen ja videon yhteneväisyyden ytimestä.
Holocene -kappaleessa ovat molempien levyjen ominaispiirteiden parhaimmisto. Se on debyytin lailla vähäeleisen kaunis mutta äänimaailmaltaan rikas.
Useista Kanye Westin videoista vastanneen Nabil Elderkinin ohjaama video sijoittuu Islannin jäätiköille ja vehreyksille, missä asustaa pieni poika. Tunnelma on samankaltainen kuin Sigur Rósin briljantilla Glósóli-videolla.
Kerronta on tehokasta, ja videon tarjoamat tunnetilat ovat täysin samoja kuin kappaleenkin. Saman huomasi australialainen amatööriohjaaja, jonka oma video kappaleelle oli sattuman kautta hyvinkin samanlainen, kuin tuolloin vielä julkaisematon virallinen versio. Lyriikat eivät viittaa molempien hyödyntämään kuvastoon ja maisemiin. Kenties vain jotkin kappaleet sopivat hyvin musiikkivideoksi, ja niiden luonne videona on ilmiselvä.