Kaikki hyvä päättyy aikanaan – Daft Punk lopettaa

Daft Punk jää historiaan.

Youtube

Elektronisen musiikin duo Daft Punk lopettaa. Ranskalaiskaksikko kertoi lopetuspäätöksestä julkaisemalla Epilogue-nimisen videon.

Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo perustivat Daft Punkin vuonna 1993. Duo julkaisi uransa aikana neljä studio-albumia, joista viimeisimmän vuonna 2013. Lisäksi Daft Punk valmisti musiikin Tron-elokuvaan.

Yhtyeellä oli valtava vaikutus elektroniseen musikkiin ja kaksikon kädenjälki näkyi myös perinteisemmän pop-tuotannon saralla. Joskin kirjaimellisesti, sillä kaksikko teki musiikkia artistien kuten The Weeknd, Kanye West ja Pharrell Williams kanssa.

Pharrell Williams oli mukana myös yhtyeen viimeiseksi jääneellä levyllä ja heidän Get Lucky -yhteisbiisistä tuli valtava menestys.

Daft Punk nousi kulttiasemaan myös robottimaisen ulkonäkönsä ansiosta. Kaksikko ei paljastanut kasvojaan, eikä heidän oikeita ääniä juurikaan kuultu. Yhtye esiintyi harkiten, eikä vetänyt mittavia kiertueita vuosi toisensa jälkeen. Esimerkiksi Random Acces Memories -albumin suosiosta huolimatta kaksikko ei lähtenyt kiertämään julkaisun jälkeen.

Duon mytologiaa avattiin Daft Punk Unchained -dokumentissa. Dokkarissa olivat puhumassa legendaariset artistit kuten Giorgio Moroder ja Nile Rodgers. Eli artistit, joiden kanssa Daft Punk teki musiikkia.

Varmaa on, että yhtyeen vaikutus näkyy musiikissa lopettamisesta huolimatta. Syitä siihen ja lopetusvideon näet alta.