Kanadalainen Caribou saapuu Suomeen

09.03.2011

Edellisen kerran kanadalaisartisti nähtiin Suomessa viime vuoden Flow-festivaaleilla.

Kuva: Oskari Onninen

Kanadalainen Caribou esiintyy Helsingin Tavastialla tiistaina 31. toukokuuta. Keikka on bändin kiertueen ainut pohjoismainen etappi.

Cariboun viides ja viimeisin albumi on viime keväänä julkaistu huomattavan kehuttu Swim. Ennen Swimin ”nestemäistä tanssimusiikkia” bändi ehti tehdä niin ikään ylistetyn Andorra-levyllisen huomattavasti vähemmän tanssittavaa pop-psykedeliaa.

Caribou on mastermindinsa Dan Snaithin projekti, joka paisuu livemuodossa yhtyeeksi. Bändin levyllä koneellinen psykedelia muuttuu livenä reilusti luomumpaan muotoon.

Rumban Ville Aalto luonnehti Cariboun viimekeväistä Swim-albumia viiden tähden arviossaan seuraavasti.

”Tekijä itse, Daniel Snaith ristimänimeltään, on kuvaillut uusinta albumiaan ”nestemäiseksi tanssimusiikiksi”. Se on osuvasti sanottu, sillä Swimin äänimaisema velloo levyn alusta loppuun levottomasti kuin jäiden alta keväällä vapautuva joki.

Snaithin loihtimissa äänissä on jotain hyvin rauhoittavaa. Hänen positiivisella tavalla monotoninen, raskaan efektimaton alle upotettu laulunsa luo levylle yhtenäisen hypnoottisen tunnelman.

Sen ympärillä rönsyilee mitä hienoimpia elementtejä, kuten Bowlsin kaiuttimesta toiseen hyppivät kellot, Leave Housen codan jumalaiset torvet ja Kailin kliseistä vapautetut trance-syntetisaattorit.”

Lipunmyynti keikalle alkaa perjantaina 11. maaliskuuta Tiketissä. Ennakkolipun saa vaihdossa 23 euroon ja toimituskustannuksiin.

Lisää luettavaa