Kari Peitsamo Road Hogsin leirissä kuohuu – Jasse Salonen erosi, Wallu Valpio seurasi perässä

10.08.2011

Kyllä, se on varmaa. Jasse Salosen bassottelua ei enää Road Hogs -keikoilla kuulla.

Kuva: Rocket Records

Näin lukee miehen Facebook-seinällä:

Väärinkäsitysten välttämiseksi kerrottakoon että olen lähtenyt Kari Peitsamo Road Hogsista jo heinäkuun puolella 2011. Ilmoitin Karille 23.7. Hämeenlinnan keikalle matkatessamme että tuo Suistoklubin keikka on viimeinen jonka soitan. Mahdollisesta jatkosta bändin tai uuden basistin suhteen tulee kysyä Peitsamolta itseltään, minulla ei ole asiasta minkäänlaista tietoa.”

Salonen on jälkeenpäin varmistanut asian Rumballe. Hänen oli pakko itse ilmoittaa eroamisestaan julkisesti, koska Peitsamo jätti jostain syystä tiedottamatta asiasta – vaikka basisti lähti lätkimään jo yli kaksi viikkoa sitten.

”Lähinnä seuraavien keikkojen järjestäjille olen infonnut tän asian, että olen jo aikapäiviä sitten lähtenyt bändistä”, Salonen jatkaa. Hän halusi vain varmistaa, ettei joudu syntipukiksi. Ettei vaan käy niin, että Peitsamo saapuu keikalle yksin ja ihmettelee, missä basisti viipyy.

Bändin seuraavat keikat olisivat 20. elokuuta Porin Montussa ja 27. elokuuta Sibbo Goes Crazy -tapahtumassa Sipoossa. ”Tossa oli kuitenkin tasan neljä viikkoa aikaa järkätä uusi basisti”, Salonen huomauttaa vielä perään.

Miksi Salonen sitten erosi?

”En tässä nyt sen enempää viitsi alkaa tuoreeltaan syitä julkisuudessa erottelemaan. Tuli vaan mitta täys. Vähän niinku että ’aikansa kutakin’ ja ’tulipahan kokeiltua’.”

Eikä tässä vielä kaikki. Bändin rumpali Wallu Valpio nimittäin oli lähettänyt Saloselle tekstiviestin, jossa hän ilmoitti, ettei myöskään aio jatkaa Road Hogsissa.

Maestro Peitsamoa emme ehtineet tavoittaa. Suosikin mukaan vanhalla ketulla on kuitenkin tilanteesta aivan vastakkainen käsitys. ”Wallulla ja Jassella nyt rankkaa. Kritiikki ja keikat ottaneet koville. Masentuivat. Mutta pojat kokoavat itsensä kyllä, tiedän sen. Parin viikon päästä mennään taas!”

Peitsamo kertoi taannoin Rumban haastattelussa, että Road Hogsilla oli suunnitteilla kolmen levyn trilogia. Ainakaan tällä kokoonpanolla sitä ei tulla kuulemaan.

Lisää luettavaa