Karina- ja Babel-artisti Karin soolouralle – uusi single perjantaina: ”Oon mökillä mummin kanssa ja sävellän”

Karin lähtee soolouralle.

10.11.2021

Kokeellisen popin uusi tulokas Ada Aik laulaa englanniksi ja liikkuu fantasian ja realismin äärirajoilla.

Ada Aik tunnetaan paremmin Karina– ja Babel-yhtyeiden Karin Mäkirantana, joka lähtee nyt siis soolouralle.

”Kerran vuodessa lähden mökille tekemään musaa. Oon siellä mummin kanssa ja sävellän. Siellä on ihan oma kaari siitä miten se musiikki syntyy: mökillä on pimeetä ja kylmää, ja biiseihin jää se syksyn leima. Kun tuun takas kaupunkiin, mieli menee samaan paikkaan kuin missä tein kappaleet. Viime kerralla tein levyllisen materiaalia: mulla oli Ikea-kassissa kovalevy ja äänikortti, ja kaikki meinasi tipahtaa mereen matkalla kotiin”, Ada Aik kertoo.

Vahinkoa ei onneksi tapahtunut, ja Ada Aikin debyyttisingle Flavors julkaistaan 12. marraskuuta.

Kappale kertoo tiedotteen mukaan tarinan lavalle haluamisesta positiivisen kateuden siivittämänä.

”On ihanaa nähdä joku, joka on päättänyt seurata inspiraatiota ja toteuttanut sen mistä on puhunut. Ristiriita tulee siinä vaiheessa, kun toivoo itse olevansa lavalla oleva henkilö ja jää ihmettelemään, miksi ei ole itse tehnyt samaa.”

Joku saattaa kuulla kappaleessa pehmeän lumisateen, toinen taas loppusyksyn viilenevät yöt. Mainiota kamaa jälleen, ja perjantaina kappale ilmestyy siis kaiken kansan kuultavaksi. Täyspitkä levy ilmestyy ensi vuoden puolella.

Lisää luettavaa