Kasarihittiä soittanut katumuusikko sai biisin alkuperäisen esittäjän taustalaulajaksi – tsekkaa video

06.11.2013

Katusoittajan painajainen vai unelma?

Teksti: Jarkko Fräntilä, kuva:  kuvakaappaus videosta

Joillakin sitä käy melkoinen tuuri. Kuten tällä Bronski Beatin vuonna 1984 ilmestynyttä Smalltown Boy -hittiä Berliinin kadulla esittäneellä katusoittajalla, joka veteli kappaletta muina miehinä aina siihen saakka, kunnes tutun näköinen hahmo tuli hoilaamaan viereen. Katusoittajan ilme on näkemisen arvoinen, kun Bronski Beatin solistina toiminut Jimmy Somerville yhtyy mukaan versiointiin koiraa ulkoiluttaessaan.

Etenkin lopussa nähtävä katusoittajan häkeltyminen tämän vaihdettua pari sanaa Somervillen kanssa on aidosti ilahduttavaa katsottavaa.

Tsekkaa video alta.

YouTube video