Vuonna 1986 menehtynyt Burton olisi täyttänyt tänään 51 vuotta.
Kuva: Metallica
Metallican basisti Cliff Burton menehtyi 24-vuotiaana kiertuereissulla Ruotsissa sattuneessa bussionnettomuudessa vuonna 1986. Burton syntyi 10. helmikuuta 1962, joten hän olisi täyttänyt tänään 51 vuotta.
Metallican miehistöön Burtonin kuolema jätti jäljen, josta jäljelle jäänyt yhtye ei ole tainnut vieläkään täysin toipua, vaikka metallijättiläisen korvaavana basistina on sittemmin nähty niin Jason Newsted kun Robert Trujillokin.
Metallica julkaisi vuonna 1987 tribuuttina kaatuneelle bänditoverilleen kokoelmavideon Cliff ’Em All, jolle oli koostettu keikkamateriaalia, haastatteluja ja backstage-kuvaa Burtonin 3,5-vuotiselta vaiheelta bändin riveissä.
Burton esiintyy videon jokaisella keikkabiisillä, ja mukana on herralta ainakin kolme bassosooloa. Kuriositeettina mainittakoon, että mukana on myös videokuvaa Dave Mustainen viimeisistä esiintymisistä Metallican kitaristina, ennen kuin Megadeth-herra potkittiin pihalle bändistä päihdeongelmiensa takia.
Hienoin juttuhan tässä on kuitenkin se, että joku ystävällinen sielu on ladannut koko puolitoistatuntisen Cliff ’Em All -videon myös nettiin katseltavaksi. Tuosta sen voi katsoa alempaa:
