Kättelevätkö tässä tulevat presidentit? – Kanye West ja Donald Trump tapasivat viimein

"I'm so appalled, Spalding ball / Balding Donald Trump taking dollars from y'all"

13.12.2016

Kanye West on päässyt ulos sairaalasta ja on jälleen keskittymässä normaaliin elämään. Ennen sairaalaan joutumista Kanye West kertoi keikallaan, että mikäli olisi äänestänyt, niin ääni olisi mennyt Donald Trumpille.

Nyt Trump ja West ovat viimein tavanneet. Keskustelusta ei ole kerrottu julkisuuteen mitään. Trump totesi paparazzien edessä, että hän ja West ovat olleet kavereita jo pitkään. West taas totesi, että hän haluaa vain ottaa kuvan. Tämä toive toteutui.

West on aiemmin ilmoittanut, että aikoo pyrkiä Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2020. Kenties tässä siis kätteli kaksi tulevaa presidenttiä. Se on ainakin varmaa, että jokin ässä hihassa Westillä on jälleen kerran. Vuodenvaihde lähestyy kovaa vauhtia ja West on kertonut julkaisevansa tänä vuonna vielä toisen levyn. Levy kantaisi nimeä Turbo Grafix 16, joka on viittaus TurboGrafx-16 -pelikonsoliin.

Katso video tapaamisesta alta, sekä kuva Turbo Grafix 16 -levyyn liittyen.

Lisää luettavaa