Kauhuelokuvia ja joukkoampumisia – Lana Del Rey julkaisi kaksi uutta biisiä

Biisit eivät löydy pian ilmestyvältä albumilta.

09.08.2019

Tänään ensi-iltansa elokuvateattereissa saa Scary Stories to Tell in the Dark (lue Episodin arvio). Kauhujännäri perustuu Alvin Schwartzin samannimiseen lastenkirjasarjaan. André Øvredalin ohjaamassa leffassa kuullaan Lana Del Reyn esittämä kappale Season of the Witch. Myös se ilmestyi tänään. Kyseessä on Donovan-cover ja tuottajana Del Reyn kanssa on tietenkin häärinyt Jack Antonoff.

Lana Del Rey julkaisi tänään myös toisen biisin. Looking for America on kirjoitettu elokuun alussa tapahtuneiden joukkoampumisten jälkipyykkinä. Del Rey postasi pätkän biisistä Instagramiin, ja saamansa palautteen johdosta päätti julkaista biisin näinkin nopealla aikataululla.

Artistin odotettu albumi Norman Fucking Rockwell julkaistaan 30. elokuuta. Tänään julkaistut kappaleet eivät löydy alustavan biisilistan mukaan levyltä.

Alla Season of the Witch, Looking for America ja Scary Stories to Tell in the Darkin traileri.

Lisää luettavaa