Mikähän siinäkin on, että paluu-uutiset tuppaavat usein ajoittumaan samoille päiville?
Kuva: Nauska
Kauko Röyhkän luotsaama Narttu-yhtye suuntaa pitkästä aikaa keikkalavoille. Soundi tietää kertoa, että tien päälle lähdetään kesäkuussa. Tiedossa on keikkoja niin klubeilla kuin festareilla. Biisejä soitetaan muun muassa Maa on voimaa– ja Pikku enkeli -levyiltä.
Nartussa vuosimallia 2012 vaikuttavat Röyhkän lisäksi kitaristit Jarmo Heikkinen ja Tommi Viksten, basisti Mats Huldén, kosketinsoittaja Pekka Gröhn sekä rumpali Heikki Tikka. Bändi hajosi vuonna 1990 ilmestyneen Joko-tai-levyn jälkeen.
Sitten hemmotellaan stoner-rockin ystäviä: Etelä-Kalifornian pörinäylpeys Fu Manchu heittää keikan Nosturissa 1. lokakuuta. Bändi rykäisee The Action Is Go -albumin 15-vuotisjuhlavuoden nimissä levyn läpi kokonaisuudessaan.
Liput keikalle tulevat myyntiin torstaina 26. tammikuuta Tiketin kautta. Hintaa niillä on 27 euroa (+ mahdolliset toimituskulut).
The Action Is Go on Fu Manchun neljäs albumi, joka julkaistiin vuonna 1997. Levy on tapana nostaa stonerin keskeisempien tuotoksien joukkoon. Sen tuotti White Zombiesta tuttu Jay Joel Yuenger.
Yhtyeen tuorein albumi Signs Of Infinite Power julkaistiin vuonna 2009.