Tunnelmaprogen suuruus Anathema saapuu uuden levynsä tiimoilta keikoille Helsinkiin ja Tampereelle. Mikkelin Jurassic Rock julkisti lisää ulkomaisia esiintyjiä.
Kuva: Rod Maurice
Liverpoolissa vuonna 1990 perustettu, tumman tunnelmallista proge-vivahteista rockia soittava Anathema julkaisi viikko sitten yhdeksännen albuminsa Weather Systemsin.
Uutta albumiaan yhtye haluaa tulla juhlistamaan myös Suomeen, sillä alkuaikojen doom- ja death metalista kevyempään ja dynaamisempaan ilmaisuun edennyt yhtye esiintyy 26. syyskuuta Tampereen Pakkahuoneella ja päivää myöhemmin Helsingin The Cirkuksessa.
Molempien keikkojen liput tulevat myyntiin tämän viikon torstaina 26. huhtikuuta Tiketissä.
Liput: 28 € + mahd. toimituskulut (ovelta 31 €, mikäli lippuja on jäljellä)
Ke 26.9. Pakkahuone, Tampere, K-18
To 27.9. The Circus, Helsinki, K-18
Mikkelin Visulahdessa 10.-11. elokuuta järjestettävä Jurassic Rock on julkistanut lisää esiintyjiä.
Uusimpina kiinnityksinä esiintyjäkaartiin liittyvät hiphop-artistit Tinie Tempah Lontoosta sekä Yelawolf Yhdysvalloista. Hiteistä Pass Out ja Written in the Stars tunnettu Brit Awards -voittaja Tempah saapuu Mikkeliin kokonaisen livebändin kanssa. Ensimmäistä kertaa Suomeen saapuva Yelawolf on tehnyt yhteistyötä mm. Eminemin, Raekwonin ja Big Boin kanssa, ja herra lukeutuu viimesyksyisen Radioactive-albuminsa myötä tämän hetken puhutuimpiin hiphop-tulokkaisiin.
Muita Jurassic Rockin uusia ulkomaalaisia esiintyjiä ovat The Magic Gift Box -albuminsa juuri julkaissut virolainen Iiris sekä venäjäläinen ska-bändi Alaska. Aikaisemmin festareille on julkistettu jo länsinaapurin äärimetallin messias Meshuggah.
Lisäksi Jurassic Rock aikoo julkistaa vielä myöhemmin yhden uuden ulkomaisen artistin. Festarin kahden päivän liput (59e) tulivat myyntiin tänään.