Nyt on aika tarkistaa pulssi ja oma mielenterveys vapun jäljiltä, ja siihenpä mitä mainioimpina lääkkeinä toimivat tietenkin uudet biisit ja musavideot!
Kuva: LL Recordings
Ruotsin indieprinsessa Lykke Li esiintyi viime perjantaina New Yorkissa, jossa juhlistettiin neitosen maanmiestensä kanssa (mm. Miike Snow, Peter, Björn & John, Teddybears) perustamaa uutta Ingrid-levymerkkiä.
Samaisella juhlakeikalla Lykke Li esitti uuden biisin Come Near, jonka hän oli yleisölle kertomansa mukaan säveltänyt edellisenä päivänä ennen keikkaa. Tsekkaa keikalta videotallenne Come Near -biisistä alempaa. Uuden biisin alta löydät myös Miike Snow’n ja Lykke Li’n yhteisen biisin Black Tin Box samaiselta keikalta.
Come Near:

Black Tin Box:

Elokuun Flow-festivaaliakin rikastuttamaan saapuva soul-veteraani Bobby Womack on yhä hyvinkin voimissaan, sillä mies julkaisee 11. kesäkuuta The Bravest Man in the Universe -levyn, joka on miehen ensimmäinen albumillinen uutta musiikkia sitten vuoden 1994 Resurrection-levyn.
Across 110th Street– biisistäkin tunnetun Womackin levyn ovat tuottaneet Blur-mies Damon Albarn sekä levyn julkaisevan XL Recordings-yhtiön pomo Richard Russell.
Levyltä on lohkaistu jo aiemmin ensimmäinen single Please Forgive My Heart, jonka pääset kuuntelemaan täältä.
Nyt vuorossa on levyn nimikkobiisi The Bravest Man in the Universe. Tsekkaa se heti alempaa.

San Josen taidepopparit Xiu Xiu julkaisivat uuden Always-albuminsa jo 6. maaliskuuta, mutta yhtye tykittää edelleen armotta levyn tiimoilta uutta musavideota. Vuorossa on video levyn biisiin nimeltä Honeysuckle.
Video seuraa yhtyeen jäsenen Angela Seon päivärutiineja, mutta pelkkää aurinkoista nurmikolla loikoilua ei ole luvassa, vaan Xiu Xiu -tyylille uskollisesti homma äityy jossain vaiheessa hyvinkin häiriintyneeksi ja oudoksi.
Katso Honeysuckle-video alempaa.
