Killing Joken Nosturin-keikka on peruttu

10.03.2010

Brittibändin Helsingin-keikka odottaa siihen asti, kunnes uusi albumi saadaan julkaistua. Todennäköisesti korvaava keikkapäivä on ensi syksynä.

Kuva: Fullsteam

Killing Joken piti esiintyä Helsingin Nosturissa 29. huhtikuuta, mutta keikkaa päätettiin lykätä siihen asti, kunnes yhtyeen albumi julkaistaan.

Korvaava päivä sijoittunee alkusyksylle. Elmu ja Fullsteam tiedottavat aiheesta lisää, kun ajankohta varmistuu.

Huhtikuun keikalle ostetut ennakkoliput käyvät sellaisenaan uudelle keikkapäivälle.

Viimeksi Killing Joke nähtiin Suomessa heinäkuussa 2009, jolloin yhtye esiintyi Joensuun Ilosaarirockissa.

Suomalaislähtöisen, nykyisin Universal Musicin alamerkkinä toimivan Spinefarm Recordsin piti julkaista Killing Joken uusi albumi jo alkuvuodesta 2010, mutta ilmeisesti julkaisu on jostain syystä viivästynyt.

Post-punkista uuden aallon kautta industrial metaliin matkannut Killing Joke on perustettu vuonna 1978. Sen perustajajäsenet Jeremy ”Jaz” Coleman ja Geordie Walker ovat myös olleet bändin ainoita vakiojäseniä. Vuonna 2007 Killing Joke koki suuren menetyksen, kun yhtyeessä 1980-luvun alusta lähtien soittanut basisti Paul Raven menehtyi sydänkohtaukseen kesken studiosession.

Muun muassa Nine Inch Nails ja Metallica ovat nimenneet Killing Joken tärkeäksi vaikuttajakseen. Suomessa Kotiteollisuus osallistui jopa Killing Joken tulevalle tribuuttilevylle. Yhtyeen piti esiintyä Nosturissa Killing Joken lämmittelijänä.