Kimi Räikkönen mainittu! Portion Boys edustaa UMK:ssa tutulla bilemeiningillä

Portion Boys lähtee kisaan 110-prosenttisella panoksella.

20.01.2023

Seitsemäntenä ja viimeisenä UMK-kisabiisinsä julkaisee ”Suomen suosituin bilebändi” Portion Boys.

Yhtye on hautonut ajatusta Uuden Musiikin Kilpailuun osallistumisesta jo useamman vuoden ajan.

”UMK:ssa mukana oleminen on meille erittäin iso juttu ja suuri kunnia. Lähdetään antamaan 110 % ja pyritään saamaan yleisölle parempi fiilis omalla tyylillä. Ei oteta itseämme liian vakavasti – odotukset on tietenkin isot, mutta jalat tiukasti maassa!”, yhtye kommentoi.

Samaa taivasta katsotaan -nimistä kisabiisiä bändi kommentoi näin:

”Nyt kun on paljon pahaa maailmassa, me toivomme, että tästä biisistä ihmiset saisivat hetken iloa. Puhalletaan yhteen hiileen ja luodaan yhteenkuuluvuuden tunnetta.”

Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja Suomen Euroviisuedustaja selviää Turun Logomossa 25. helmikuuta järjestettävässä finaalissa. Finaalilähetys nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa, Radio Suomessa ja Yle X3M:llä.

Kaikki aiemmin julkaistut kisabiisit löydät nimiä klikkaamalla: Keira, Benjamin, Robin Packalen, Lxandra, Käärijä, Kuumaa.

Kuuntele Portion Boysin UMK-biisi alta.

Lisää luettavaa