King Crimson tekee paluun – Progen ystävien riemuhuudot kantautuvat kauas

26.09.2013

Progejumalat ovat jälleen keskuudessamme.

Kuva: Wikimedia Commons

Vuodesta 2009 lähtien telakalla levy-yhtiön kanssa nahjaamisen takia ollut progen legendayhtyeen kitaristi Robert Fripp kertoi verkkopäiväkirjassaan yhtyeen tulevaisuudensuunnitelmista seuraavaa:

”Bändi palaa täysin eri muodossa kuin ennen. Seitsemän muusikkoa, joista neljä on brittiä ja kolme yhdysvaltalaista. Kolme rumpalia. Crimin seitsenpäinen peto on tulossa!”

DGM Live -saitin mukaan bändissä olisivat rumpaleina Gavin HarrisonBill Rieflin, ja Pat Mastelotto. Basistina toimisi Tony Levin, ja saksofonistina Mel Collins. Kitaran varressa on Jakko Jakszyk.

Kaikki ”uudet” King Crimson -soittajat ovat jossain vaiheessa Crimsonin 45-vuotista uraa tehneet yhteistyötä bändin kanssa ainakin jossain muodossa.

Ihan heti Kunkku ei ole palaamassa, sillä Frippin mukaan bändin pitää harjoitella vuoden verran yhdessä, ennen kuin King Crimson palaa jälleen lavoille.

Fripp ilmoitti vuosi sitten, että lopettaisi kokonaan muusikon uransa. Tuolloin hän kertoi levy-yhtiönsä Universalin olevan parasiitti, joka imee hänet kuiviin. Onneksi mies on näköjään muuttanut mieltään.

YouTube video