”Ei ruoho kasva missä kulkenut oon, paljon oon surua tuonut”, lauloi Eppu Normaali aikanaan. Knucklebone Oscar on vähän samoila jäljillä, jos nyt surun sijaan ryydittää yleisönsä kiimaiseen rockn’roll-ekstaasiin. Tai korvaklinikalle.
Teksti ja kuvat: Knucklebone Oscar
Saavuimme Antwerpeniin, Belgiaan. Historiallinen ja pittoreski kaupunki, vuoden 1920 kesäolympialaisten näyttämö. Meidän showmme näyttämönä toimi heavy metal -klubi De Rots. Klubin äänentoistolaitteisto oli kuin kemiläisestä karaokebaarista, toisin sanottuna hyvin vaatimaton. Kaurapuuron porinaa muistatuttava saundi kuitenkin miellytti hevareita, ja loppuyön aikana joku oli repinyt takahuoneen oven irti saranoineen ja oksentanut lavuaarit tukkoon.
Aamulla syyttävä sormi osoitti tietenkin meitä, mutta onnistuimme vakuuttamaan omistajan syyttömyydestämme. Rupesimme kuitenkin jälkikäteen aprikoimaan, oliko illan aikana nautitulla super-absintilla jotain osuutta asiaan, ja oliko kenties jotain, mitä emme muistaneet illan kulusta.
Eteenpäin ja Hollantiin. Kohteemme on Leeuwarden, jossa Neljän bändin festari rock-klubiksi muutetussa vanhassa vankilassa. Esiinnyimme järjestyksessä toisena, jolloin kerrankin jäi aikaa relata kunnolla. Rentouduimme keikan jälkeen sitten siinä määrin ettemme noteeranneet ajan kulua ja baarin sulkeutumista. Jäimme vankilaan yöksi kaikkien ovien mentyä lukkoon ja henkilökunnan poistuttua. Aamulla saapunut siivooja päästi meidät ulos hämmästellen. Näin kakku jäi vain yhden yön mittaiseksi, ja renkaat ulvahtivat kohti Berliiniä.
Matka loppui kuitenkin lyhyeen, kun peräpeilissä välähtivät punaiset vilkut ja maantiepoliisin auto. Homma seisahtui yli kolmeksi tunniksi. Bussillemme punnittiin 200 kg ylipainoa ja kuskimme passitetiin veritesteihin epäilyttävän ulkonäon (=pitkä tukka ja parta) vuoksi. Sakkojen jälkeen homma kuitenkin jatkui ja pääsimme illaksi perille. Onneksi oli välipäivä!
Seuraavaksi suuntasimme Itävaltaan, Wiener Neustadtiin, jossa olemme keikkailleet useita kertoja aiemmin. Matka Berliinistä noin 800 kilometriä Tsekkien läpi ja kaameat jonot. Automme lämmityslaite laukesi kesken, emmekä osanneet korjata sitä vaikka ruuvasimme koko melkein etupaneelin irti. Saavuimme lopulta perille että vain 20 minuuttia ennen keikan alkua, puhkiväsyneinä ja kylmyydestä täristen. In-out trick: kamat mestoille, tuhdit grogit naamaan, keikka pois alta, kamat autoon ja hotellille.
Myöhemmin illalla chillatessamme jatkobaarissa miksaajamme Kilu, Niko ja Big Mac innostuivat esittämään suomalaisia sävelmiä baarin akustisilla kitaroilla. Paikalla olleet aasialaiset yrittivät innostuneesti laulaa mukana Tapio Rautavaaraa ja Agentsia. Ulina sai kuitenkin jäbät ärtyneiksi ja yön pikkutunteina baarin fullstack Marshall laitettiin vaivihkaa päälle. Niko ja Kilu rupesivat riipimään skeboilla hälyisää tapping-metallia. Asiakkaat kaikkosivat ja homma eteni kuten arvata saattaa: niskaperseotteella kadulle.
Aamulla back to Germany. Rajanylityksen jälkeen eräpeilissä välähti taas, tällä kertaa tullin pojat. Kuitenkin, alles in ordnung! Matka jatkui, suuntana oli tällä erää Augsburg. Yhteiskeikka hollantilaisen Peter Pan Speedrock -yhtyeen kanssa. Kavereitten kanssa olemme rundanneet aiemminkin, ja jälleennäkeminen oli sekä lämmin että kovaääninen! isohko sali loppuunmyytynä ja hienot keikat. Peter Pan soittaa nopeaa, hiukan Motörhead-henkistä musaa jonka tahtiin porukka heilui armottomasti.
Keikan tiimellyksessä yleisön puolella ollut kohdevalospottimme kaatui ja lävisti klubin PA-laitteiston kaiutinkartion. Pakkasimme kamat nopeasti, pahoittelimme kohteliaasti tapahtunutta ja hipsimme klubilta vähin äänin hotellille.
Paroni Valppu ja Big Mac jäivät hotelliin aulaan nauttimaan backstagelta haalimaansa Jack Daniels -pulloa päässään itävallasta ostetut tonttulakit. Aamulla respasta ilmoitettiin, ettemme ole enää tervetulleita hotelliin, koska joulupukkipäähineiset seurueemme jäsenet olivat polttaneet yön aikana ehdottomalla ”no smoking” alueella yli 50 savuketta. Tarkistimme asian turvakameroiden nauhalta ja postuimme.
Rostock ja kiertueen viimeinen keikka. Rundimme parhaita esityksiä, oikein hyvä fiilis ja tiukka yhteissoitto. Viimeinen keikka vanhassa purettavaksi tuomitussa hippitalossa! Siis klubin viimeinen keikka ennen purkua. Klubi oli rähjäinen puuhökkelö ja kommuuni, jossa luomuhipit ovat järjestäneet soittokemujaan vuosien ajan. Järkkärit olivat otettuja tehtyämme keikan tiimellyksessä kirveellä ja sapelilla reiän talon seinään. Olimme aluksi hermostuneita mutta selvisi että aukko auttaisi purkutöissä ja näin saimme palkkioksi ekstrapullon Jim Beamia.
Rostockin hippiklubi ulkoa.
Pian rundi olisi ohi ja kyllä siltä suoraan sanottuna tuntuikin, panokset olivat lopussa ja kirves tylsänä. Aamulla suuntasimme Hampurin lentokentälle ja flygarilla Helsinkin. Kilu ja kuskimme Mikko lähtivät palauttamaan bussia Eindhoveniin Hollantiin. Mutta se onkin sittem aivan toinen tarina.
Palaamisiin,
Oskari
Bändi ja Trinity-manageri (vas.)