Olen 173 senttimetriä pitkä. 1500-luvulla olisin ollut jättiläinen. Valitettavasti ihmisten keskipituus on kasvanut vuosien varrella mittavasti, joten tätä nykyä olen keskimääräisesti suhteellisen lyhyt ihminen.
Etenkin keikoilla tämän huomaa ikävän helposti. Flow-viikonloppuna monet keikat jäivät harmittavan tympeiksi kokemuksiksi, sillä eteeni parkkeerasi aina liian pitkiä miehiä. Tämä söi keikkakokemusta ikävällä tavalla. En ole yksin ongelmani kanssa, sillä monilla lyhyillä ihmisillä on sama kärsimys.
Suoraan sanottuna: Pitkiä ihmisiä alkaa olla maassamme jo ihan liikaa. Maailmalla tämä ongelma on jo tunnistettu, ja sen pää-äänenkannattajana tunnetaan brittiläinen Pretty Enigmatic Reasoning Serious Underground -liike.
Pitkien ihmisten hallitsemattomaan ongelmaan on mielestäni kaksi erilaista ratkaisua.
Toinen on hihamerkkien käyttöön otto ja sen kautta tapahtuva lajittelu. Suvilahden festivaalialueella voisi vaikkapa ensi vuonna eristää monia eri keikankatsomisalueita. Näille alueille pääsisi vain erilaisilla hihamerkeillä.
Alueet olisi lajiteltu niin, että pisimmät ihmiset pääsisivät vain takaosaan heille varattuihin alueisiin. Keskimittaiset voisivat sitten olla Suvilahden alueen keskiosassa, kun taas lavan edusta varattaisiin ainoastaan lyhyille ihmisille. Hallitsematonta maahanmuuttoa kannattavilla viherkukkahattutätimokuttajille voitaisiin tehdä oma yhteinen alueensa, jolloin myös tänä vuonna Suvilahden alueella ongelmaksi noussut pilven polttaminen saataisiin helposti kuriin.
Toinen potentiaalinen keino keikkakävijöiden mukavuuden lisäämiseksi voisi olla se, että kaikilta yli 180-senttisiltä ihmisiltä kiellettäisiin esimerkiksi Tavastialle meno kokonaan. Tai mikäli heidät sinne päästettäisiin, heidät voitaisiin eristää Tavastian yläkertaan. Sieltä heidät voitaisiin sitten päästää pois sen jälkeen, kun me lyhytkasvuiset olisimme nähneet keikkamme ja poistuneet.
Olen käynyt keikoilla jo kahden vuosikymmenen ajan, ja ongelma tuntuu pahenevan vuosi vuodelta. Niin kauan kuin maahamme päästetään esimerkiksi keskipituudeltaan suomalaisia huomattavasti vertikaalisesti mittavampia hollantilaisia, me lyhyet keikkakävijät jäämme jatkuvasti jalkoihin. Kuinka kauan aiomme sietää tätä?
Ehdottaisin myös, että maahamme saapuvia ihmisiä alettaisiin lajitella heidän pituutensa ja musiikkimakunsa mukaan niin, etteivät he häiritsisi meitä parempia ihmisiä.
Itse en halua minua pidempiä ihmisiä eteeni seisomaan keikoille. Haluatko sinä?
Poikkeuksen voivat muodostaa ihan sairaan kauniit, itseäni nuoremmat tytöt, jotka ovat ihan saatanan helppoja lorttoja ja antavat meille vanhemmille miehille.
Ystävällisin terveisin,
– Diplomi-insinööri, perheenisä ja Keskustan ikämiesjalkapallojoukkueen viitospaikan hakkuri Olli Halla-Aho.