”Köyden pätkä, vanheneminen, viina, yksinäisyys ja vitutus. Niihin kaikkiin kuolee” – onpa tämä suomalaisbändin albumi varsin synkkä

30.03.2017

Hiljattain 10-vuotispäiviään viettänyt Black Magic Six julkaisee uuden levynsä 7. huhtikuuta. Albumin nimi on painostava Choose Death ja sen lyyrisestä teemasta kerrotaan seuraavaa:

”Se on lähinnä kuoleman hyväksyminen tavalla tai toisella. Köyden pätkä, vanheneminen, viina, yksinäisyys ja vitutus. Niihin kaikkiin kuolee. Ennemmin tai myöhemmin.”

Rumban vinkki tälle Alppiharjun kaduilta tutulle kaksikolle on, että Vaasankadulta löytyy kaikkien juottoloiden lisäksi nykyään myös kuntosali. Juoksumatolta kevätaurinkoa sinne pääkopan synkkien pilvien keskelle!

Aurinkoa saa toki myös etelästä, jonne Black Magic Six lähtee kiertueen merkeissä. Saksa, Unkari, Tanska ja Sveitsi ovat kalenterissa heti huomisesta alkavan Suomen-turneen jälkeen. Konserttikalenteri on listattuna alla.

”Kaikkiaan tämä voi olla yhtyeen loppu – tai sitten sen uusi alku”, yhtyeen velikullat veistelevät.

Perusasiat ovat kuitenkin paikallaan, luvassa on levyllinen kahden miehen arkaaista junttaa. Joskin vierailijoitakin (Joonatan Kotila ja Janne Westerlund) kuullaan. Rumba tarjoaa Black Magic Sixin Choose Death -albumin ennakkokuunneltavaksi alkaen nyt.

Black Magic Six tien päällä seuraavasti:
31.3. Finland, Turku, Dynamo
1.4. Finland, Jyväskylä, Levykauppa Äx Jyväskylä (showtime 15:00)
1.4. Finland, Jyväskylä, Musta Kynnys
7.4. Finland, Helsinki, Levykauppa Äx (showtime 17.00)
7.4. Finland, Helsinki, Lepakkomies Baari
8.4. Finland, Kuopio, Pannuhuone
13.4. Germany, Kamenz, Safe Club
14.4. Germany, Ludwigsfelde, N.V.A.- CLUB Ludwigsfelde
15.4. Germany, Quedlinburg, Reiche
16.4. Germany, Berlin, Wild At Heart
21.4. Finland, Lahti, Ravintola Torvi
28.4. Hungary, Budapest, Trafik klub
29.4. Hungary, Szolnok, Büfé Tomi
30.4. Hungary, Debrecen, Conga 2
11.5. Denmark, Copenhagen, Stengade 30
12.5. Switzerland, Bremgarten, KuZeB Bremgarten
13.5. Germany, Karlsruhe, Alte Hackerei 10 years anniversary partee
31.5. Finland, Helsinki, Siltanen
3.6. Finland, Tampere, Klubi / Tampere
8.7. Finland, Joutsa, Joutsa Chopper Show

Lisää luettavaa