Lauantaina 27. Heiinäkuuta Uittamon Paviljongilla Turussa järjestettävän kahdeksannen Ilmiö-festivaalin ohjelman tähtenä on krautrockin pioneeri, Neu!:n perustaja Michael Rother.
Pitkän soolouran tehnyt saksalainen niitti mainetta myös Harmonia-kollektiivin riveissä, sekä oli mukana Kraftwerkin alkuaikojen kokoonpanossa. Ilmiössä Rotherin seuraksi lavalle kiipeävät niin ikään Neu!:n levyillä ja keikoilla soittanut, myöhemmin La Düsseldorfin rumpalina tunnetuksi tullut Hans Lampe sekä kitaristi Franz Bargmann.
Monena peräkkäisenä kesänä loppuunmyydyn Ilmiön ohjelmassa nähdään tänä vuonna Rotherin lisäksi ennätyspaljon kutkuttavia ulkomaan vieraita usealta eri mantereelta. Lontoon perinnetietoista nuorta polvea esittelee psykedeelinen pop-yhtye Vanishing Twin. Toinen lontoolainen, armottoman liveaktin mainetta kantava Snapped Ankles tömähtää loppuunmyydyiltä kiertueiltaan Uittamon metsiin. Lisäherkkuja Englannista kyltymättömälle festariyleisölle tarjoaa tuore brightonilainen Bella Union -kiinnitys Penelope Isles sekä Liverpoolista matkaava mystinen Es-Easter Island Head.
Muita ulkomaan vieraita ovat syyrialainen Rizan Said, puolalaisduo Zimpel / Ziulek, ranskalainen Faux Real sekä berliiniläinen Fenster. Länsinaapuriamme edustavat viime vuoden aikana useita pienimuotoisia hittejä tehtaillut Vacation Forever avaruuskvartetti Second Oracle.
Kotimaisia kiinnityksiä ovat muun muassa Nordic Music Prize -ehdokas Karina, hurmaava Antti Autio, sekä juuri kakkosalbuminsa Rehab kauppoihin saanut, mielenterveysindien lippulaiva Hullu Ruusu.
Useissa eri merkeissä Ilmiössä aiemminkin nähty Jaakko Eino Kalevi tuo Uittamolle uunituoreen The Bomb – projektinsa.
Kaikki Ilmiön esiintyjät löydät festivaalien Facebook-sivuilta täältä.