Kun keikat taas joskus alkavat: Helsinkiin arvioiden mukaan 1000–2000 henkilöä vetävä uusi klubi

Tapahtumakeskus Telakka on toiminut paikkana yritystapahtumille.

Airbournen yleisöä The Circus -klubilla lokakuussa 2019.
Sami Turunen

Koronatilanteen vuoksi perutuille keikoille on julkistettu uusia päivämääriä syksyyn. The Circus lopettaa kesällä, joten sinne buukatut keikat ovat joutuneet etsimään uutta osoitetta Helsingistä. Esimerkiksi Machine Headin, Mokoman ja Skid Row’n Circukseen kaavailtujen keikkojen uudeksi osoitteeksi on ilmoitettu Tapahtumakeskus Telakka.

Tapahtumakeskus Telakka on Hernesaaren rannassa, osoitteessa Henry Fordin katu 6, sijaitseva teollisuuskiinteistö. Sen suurin tila on 1300 neliömetrin telakkahalli, jonka kapasiteetti on pitkälti toista tuhatta, ehkäpä parikin. Lisäksi sieltä löytyy kaksi yli sataneliöistä salia.

Royal Ravintolat otti tilan haltuunsa vuoden 2018 alussa. Siitä lähtien Telakka on toiminut tapahtumapaikkana yritystapahtumille, kuten gaalatilaisuuksille, tv-tuotannoille, seminaareille, messuille ja autolanseerauksille.

Nyt konseptiin otetaan mukaan elävä musiikki ja klubikeikat. Uudistunutta konseptia vetämään on löytynyt kannuksensa keikkatoiminnan parissa ansainnut henkilö: Circuksen toimitusjohtaja Niko Hallamäki.

”Kyllä, aloitan Telakan vetäjänä syksyllä. Hyvällä fiiliksellä odottelen sitä!”, Hallamäki vahvistaa tiedon Rumballe puhelimitse.

Jäämme odottelemaan koronatilanteen selviytymistä ja toivotamme uuden keikkapaikan tervetulleeksi kaupunkiin!