Kuolemanpelkoa ja henkireikiä – haastattelussa Costee

Korona sotki elämänsä kesään valmistautuvan Costeen suunnitelmat. Vaikea toinen levy osoittautui luultua helpommaksi, vaikka skeittipunk-vaihe meinasi jäädä päälle.

Nana Simelius

Ensimmäisen albuminsa julkaisun kynnyksellä Costee, oikealta nimeltään Jussi Tiainen, kertoi haastattelussa tuskailleensa keikkoja: kannattaako näin kauas lähteä, tuleeko sinne ketään. Tiaisen yllätykseksi paikalle löysi yleisöä, ja vielä suuremmaksi hämmästyksen aiheeksi he lauloivat kappaleiden mukana.

Nyt sanojen osaaminen Costee-fanien keskuudessa ei enää yllätä ketään: debyyttialbumi Ehkä joskus tää viel naurattaa on ollut ilmestymisestään asti Suomen virallisella albumilistalla, reilusti yli 60 viikkoa.

”Tupa täynnä ja kaikki laulaa, nyt siitä on tullut normaalitilanne. Helvetin siistiähän se on. Mulla on ollut bändiprojekteja skidistä saakka, ja olen soitellut musaa tyhjille saleille ihan tarpeeksi”, Tiainen naurahtaa.

Hän kuvailee stereotyyppistä faniaan itsensä kaltaiseksi tyypiksi, joka pystyy samastumaan lyriikoihin.

”Ehkä sellainen ajatteleva, ahdistunut ihminen. Kelaa liikaa asioita ja ahdistuu niistä. Mun tekstit ja biisit jelppaa jengiä, auttaa tajuamaan, ettei ole yksin näiden asioiden kanssa.”

Costeen kappaleiden teemat ovat synkähköjä ja pessimistisiä. Kuolema, kipu ja päänsekoittaminen vilisevät sanavarastossa. Onko kukaan ollut huolissaan artistin voinnista kappaleita kuunnellessaan?

”Kyllä siitä ollaan. Levy-yhtiökin kyselee fiiliksiä, mikä on ihan siistiä tänä päivänä. Muutkin, myös äitini.”

Costee julkaisi toisen albuminsa, vaikka se esikoinen roikkuu listalla edelleen. Hän kertoo kuulleensa paljon pelottelua ”vaikeasta toisesta levystä”, mutta se syntyikin kuulemma yllättävän helpolla. Myllerrys siviilielämässä saattoi vauhdittaa prosessia, tai ainakin antoi sille teeman.

”En ajatellut, että teenpä levyn eron jälkeen. Mutta kun kaikki biisit alkoi käsitellä sitä, niin huomasin, että jaahas, en näköjään pysty muusta aiheesta kirjoittamaan.”

Tämän piti olla Costeen kesä: tasaisesti kasvanut fanikanta oli nälkäinen ja uskollinen, albumi, klubikiertue, festareita. Korona sotki suunnitelmat.

”Oli aivan helvetin perseestä ja masentavaa. Odotukset olivat kovat, ja sitten matto vedetään sun alta. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Sama tilannehan se meillä kaikilla on. Nyt kun on päässyt uudestaan keikoille, niin vituttaa koko ajan, että sieltä se toinen aalto tulee ja peruu taas kaiken.”

Tiainen oli Turussa tekemässä Kaikki loppuu aina -albumilleen päätynyttä Normaaleita-kappaletta, kun Uudenmaan raja suljettiin. Hän jäi Varsinais-Suomen puolelle ja tappoi aikaa kappaleella vierailevan Tipan kanssa studiossa.

”Se oli henkireikä. Sen avulla jaksoi. Meillä oli tarkoituksena tehdä vain ’jotain musaa’. Aluksi vitsinä ilmoille heitetty ajatus ep:llisestä pop-punkia sitten kuitenkin toteutui. Oltiin vain, että eipä meillä muuta ole kuin aikaa.”

Toisen albumin synkästä popista eroava Normaaleita-kappale ja Tippa-kollaboraatio Viaton eivät ole Costeen ainoat seikkailut pop-punkin parissa. Niitä edelsi Mouhous-yhtyeen debyytiltä löytyvä Poikien vessa -kappale, jolla hän vieraili. Se on energinen ja tarttuva pop-punk-pala, joka aloitti Costeen ”skeittipunk-vaiheen”.

”Se on muuten kamala vaihe! Siitä on vaikea päästä pois. Kun yritin Tipan kanssa tehdyn ep:n jälkeen kirjoittaa taas omia biisejä, niin ne oli kaikki skeittipunkia. Jäin ihan loukkuun siihen. Mun oli pakko lopettaa hetkeksi biisien kirjoittaminen.”

Hän kertoo tällaisen tauon pitämisen olevan poikkeuksellista itselleen.

”En halua pitää taukoa, koska sitten tulee kauheat paineet aloittamisesta ja kiireestä. On hyvä aloittaa tekemään seuraavaa levyä jo ennen kuin edellinen on ilmestynyt. Silloin pystyy tekemään biisejä rennosti, eikä tule ajateltua, että tämä on saatava valmiiksi. Ja pakkoa sanoa, että kolmas levy on jo aika pitkällä.”

Erolevy on nyt alta pois. Jatkuvatko synkät teemat kuitenkin?

”Mä toivon, että siitä ei ainakaan konseptina tule mikään rakastumislevy”, Tiainen sanoo virnistäen.

”Ja pakko sanoa, että mä en laula kuolemasta itsetuhoisessa mielessä, vaan ennen kaikkea kuolemanpelosta. Olen ateisti, en usko mihinkään. Sen takia kuolema kuumottaa; mä ajattelen, että kaikki loppuu siihen. Mä en osaa rakastaa -biisissä laulan, että ’oon kateellinen kaikille, jotka uskoo’.”

”Olisi kiva uskoa johonkin, se olisi pelastus kuolemanpelolle.”