Kuuden vuoden kuuliaisuus on ohi: Kurre… ei kun Don Johnson Big Band on palannut!

DJBB aktivoitui taas.

Don Johnson Big Band

Tänään julkaistu Odyssey-single on Don Johnson Big Bandin ensimmäinen uusi julkaisu kuuteen vuoteen. Esimakua uudesta DJBB-soundista tarjoava kappale on samalla myös ensimmäinen single marraskuun 9. päivä ilmestyvältä Physical Digital -albumilta, jota on ollut mukana tuottamassa bändin uusi viides jäsen, säveltäjä-tuottaja-beatboxaaja Felix Zenger.

Tommy Lindgrenin rinnalla Odysseyn vokaaliosuuksissa kuullaan Emma Salokoskea, joka soolotuotantonsa ohella muistetaan myös aiemmasta yhteistyöstään Don Johnson Big Bandin kanssa.

”Odyssey on moderni, vahvasti melodinen balladi ihmisen hauraudesta ja ihmissuhteissa onnistumisen vaikeudesta. Lyriikoiltaan se on minulle jonkinlainen henkinen jatko-osa vuonna 2006 julkaistulle Roadille, jossa oltiin tien päällä ja toiveikkaita tulevaisuuden suhteen. Nyt on 2018, ja vaikka planeetta on entistä kurjemmassa jamassa, musahommat menee onneksi aina eteenpäin. Ja edelleen lauletaan Emman kanssa rakkaudesta”, Tommy Lindgren kuvailee uutta biisiä.

Kuuntele kappale alta. Levynjulkkarikiertueen päivämääät löydät biisin alta.

09.11. Espoo, Sellosali
10.11. Kuopio, Ilona
15.11. Tampere, Klubi + support Sansa
16.11. Oulu, Ilona
17.11. Vaasa, Club Teatro
24.11. Levi, Hullu Poro Areena
08.12. Turku, Domino-sali
20.12. Helsinki, Tavastia