Kyuss Suomeen vaikka yksi jäsen kerrallaan

20.04.2010

Suomeen saapuu reilun kuukauden sisällä keikalle jo kolmas Kyussin jäsen. Nick Oliveri tuo Mondo Generator -bändinsä minikiertueelle kesäkuussa.

Kuva: Michael Andersen

Kevään aikana on varmistunut jo legendaarisen Kyussin laulaja John Garcian ja rumpali Brant Bjorkin nykyisten bändien Suomen-keikat. Kyussin basistin Nick Oliverin myötä Suomessa lyhyellä aikavälillä vierailevien Kyuss-tähtien määrä nousee jo kolmeen.

Oliverin bändi Mondo Generator saapuu Suomeen kolmelle keikalle kesäkuun alussa. Suomen- ja koko Euroopan-kiertue lähtee Turun Klubilta 10.6, ja jatkuu seuraavana päivänä Bar Looseen Helsinkiin ja 12.6 Tampereen Klubille.

Mondo Generator on Songs for the Deaf -albumin jälkeen Queens of the Stone Agesta potkut saaneen ja Kyussin Wretch- ja Blues for the Red Sun -albumeilla soittaneen Oliverin nykyinen yhtye.

Bändi julkaisee loppukesällä neljännen albuminsa Time to Destroyn todellisen superkokoonpanon voimin. Albumilla näet soittavat Oliverin lisäksi Dave Grohl (Foo Fighters, Nirvana, Them Crooked Vultures), Happy Tom (Turbonegro) ja The Fresh Prince of Darkness (The Dwarves).

Liput Mondo Generatorin keikalle maksavat molemmilla Klubeilla 13 euroa ja Loosessa 15 euroa. Niitä saa Tiketistä.

Muistutuksen vuoksi kerrottakoon, että Brant Bjork and the Bros kiertää Suomea ensi viikon jokaisena arkipäivänä järjestyksessä Jyväskylä, Kouvola, Tampere, Turku ja Helsinki. Garcia Plays Kyuss soittaa puolestaan Helsingin Tavastialla 15.6.

Lisää luettavaa