LCD Soundsystemin Gavin Russom kertoo olevansa transsukupuolinen

Russom aikoo tehdä ensimmäisen DJ-keikkansa avoimesti naisena Chicagossa ensi viikolla.

08.07.2017

Dance-punk-poppoo LCD Soundsystemin perustajajäsen Gavin Russom uskaltautui kaapista ulos vasta 43-vuotiaana.

Russom sanoo haastattelussa Pitchfork-sivustolle, että on yrittänyt tehdä kyseisen askeleen ainakin kerran elämänsä joka vuosikymmenenä, mutta vasta yli nelikymppisenä pääsi konkreettisesti kynnyksen partaalle ja sen yli.

”Viimeisen puolentoista vuoden aikana pääsin siitä, että transidentiteettini oli jotain johon olin kyllä kosketuksissa ja jota työstin tavalla tai toisella, siihen, että yhtäkkiä siirtymä oli päällimmäisenä mielessä.”

”Nyt on aika muuttua kokonaiseksi ihmiseksi. Tämän hetken tekee erilaiseksi se, että nyt olen elämässäni vakaalla pohjalla.”

Russom ei yksinkertaisesti uskaltanut tehdä suurta päätöstä aiemmin, koska jo nuorena hän sai melkoisen paljon sontaa niskaansa feminiinisen tyylinsä takia.

”Olen huikean kiitollinen siitä, että maailmassa on ihmisiä – joista jotkut ovat vieläpä paljon vähemmän etuoikeutettuja kuin minä – jotka ovat olleet tarpeeksi pelottomia tehdäkseen pohjatyön minun kaltaisilleni.”

Russom haluaa pitää nimensä samana kuin ennenkin, mutta toivoo itseään kutsuttavan jatkossa naiseen viittaavilla pronomineilla.

Lisää luettavaa