Legendaarinen Nirvana-tuottaja julisti sodan konemusiikkia vastaan – konemusiikkiartisti pottuili tyylillä takaisin mainoksen muodossa

30.09.2015

Steve Albini on kenties parhaiten tunnettu Nirvanan In Utero -albumin tuottajana. Albini on kuitenkin tuottajapuuhiensa lisäksi ollut mukana legendaarissa yhtyeissä kuten Big Black, Rapeman sekä Shellac, joista viimeisin keikkailee yhä ahkerasti.

Elektronista musiikkia työstävä artisti Powell halusi käyttää Albinin ääntä eräältä Big Black -keikalta tulevan levynsä samplenä. Sähköpostissaan Powell kertoi Albinille, miten oli Big Blackin fani, mutta kovin suorapuheisena tunnettu Albini ei idealle lämmennyt. Sen sijaan Albini päätti dumata koko konemusiikkigenren oikein kunnolla.

”Olen täysin vääränlainen ihminen tällaiseen musiikkiin. Olen aina vihannut mekanisoitua konemusiikkia ja sen yksinkertaista typeryyttä, klubeja, joissa sitä soitetaan, ihmisiä jotka käyvät noilla klubeilla, huumeita joita siellä otetaan, paskahuhuja mitä siellä jauhetaan, vaatteita mitä siellä käytetään. Vihaan kaikkea, mitä siihen yhdistetään.”

Albini antaa myönnytyksen elektronisen musiikin uranuurtajille kuten White Noise, Xenakis, Suicide, Kraftwerk, Cabaret Voltaire, SPK ja DAF. Tavallaan.

”Kun nuo yhtyeet flirttailivat myöhemmin avoimemmin tanssimusiikin kanssa minusta tuntui siltä, kuin olisimme hävinneet sodan. Vihaan ja halveksun klubikulttuurin kaikissa sen muodoissa enemmän kuin mitään muuta asiaa maan päällä. Olen vastaan kaikkea sitä, mitä edustat ja mistä pidät”, Albini kirjoitti Powellille.

Kirjeensä lopussa Albini kuitenkin myönsi, ettei ole koskaan kuullutkaan Powellin musiikkia, eikä aiokaan kuunnella. Silti hän antoi kirjeen lopussa Powellille vapaat kädet tehdä samplen kanssa mitä huvittaa.

Powell vastasi Albinille, että haluaisi tehdä mainoksen tämän kirjeestä. Albinin vastaus tähän oli ytimekäs:

”Ihan sama, ei kiinnosta.”

Nyt Albinin kirje on jättimäisenä mainoksena Shoreditchin kaupunginosassa Lontoossa.