Legendaarinen ohjaaja saapuu Night Visions -elokuvafestivaaleille – mukaan ohjelmistoon kohun herättänyt lesbonunnadraama

Night Visions julkisti ohjelmistoaan vähän lisää.

18.11.2021

Elokuvaohjaaja John Landis saapuu Night Visions -leffafestivaalien vieraaksi. Night Visionsia vietetään Helsingissä 1.–5. päivä joulukuuta. Lippujen ennakkomyynti käynnistyy huomenna perjantaina 19. päivä marraskuuta.

Vuonna 1950 syntynyt Landis on ohjannut urallaan niin kauhua, komediaa, fantasiaa kuin sekä vähän kaikkea siltä väliltä. Landisin tuotannosta ohjelmistoon on poimittu neljä elokuvaa: ikoniset The Blues Brothers (1980) ja Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London, 1981), Eddie Murphyn supertähteyteen johdattanut Trading Places – Vaihtokaupat (1982) ja Nikita-tähti Anne Parillaud’n tähdittämä komediallinen vampyyritrilleri Innocent Blood (1992). Landis pitää festivaalilla myös Masterclass-luennon lauantaina 4. joulukuuta.

Uusia elokuvajulkistuksia ovat Paul Verhoevenin eroottinen nunnadraama Benedetta (Ranska/Belgia/Hollanti 2021) sekä kauhutrilleri The Scary of Sixty-First (USA 2021). Dokumenttielokuvista kannattaa mainita etenkin 1990-luvun merkittävimpään kulttuuriperformanssiin pureutuva Chris Atkinsin ohjaus Who Killed The KLF? (Britannia 2021) sekä amerikkalaisen vaihtoehtorockin legendasta kertova Philipp Reichenheimin ohjaus Freakscene: The Story of Dinosaur Jr. (Saksa/USA 2021).

Lisää luettavaa