Lemonator tekee paluun – kuuntele uusi biisi

Voimapop-bändi julkaisee kuudennen levynsä syyskuussa.

Kuva: Spinefarm

Lähes puolen vuosikymmenen ajan hiljaiseloa viettänyt Lemonator tekee paluun ja julkaisee kuudennen, Shake Shake Shake -nimeä kantavan pitkäsoittonsa syyskuun ensimmäinen päivä.

Lemonator on ollut sinänsä kasassa koko taukonsa ajan, mutta kitaristi-laulaja Lasse Kurjen tuottamiskiireiden (Anna Puu, Egotrippi, Disco Ensemble) vuoksi seuraaja vuoden 2006 At the Presence of the Great Beauty -albumille saatiin valmiiksi vasta nyt. Tulevan levyn on tuottanut muun muassa Jenni Vartiaisen ja Asan kanssa työskennellyt Jukka Immonen, ja se julkaistaan Sonyn alamerkin Fried Musicin kautta.

Levyn ensisingle kantaa samaa nimeä kuin albumikin. Basisti Antti Karisalmen säveltämän ja Lasse Kurjen sanoittaman Shake Shake Shake -biisin voit kuunnella täältä.