Päivän uutispaketissa niputamme yhteen mieluisia uutisia Jack Whiten ystäville sekä pari viime päivinä ilmestynyttä uutuusbiisiä.
Teksti: Jari Setälä, kuva: Wikimedia Commons (Jack White)
Jack White järjesti levy-yhtiönsä Third Man Recordsin nimissä Reddit-yhteisöpalvelussa chatin, jossa Whiten fanit saivat kysyä häneltä mitä tahansa.
Keskustelun aikana paljastui ainakin sellainen mielenkiintoinen seikka, että White on parhaillaan tuottamassa ja viimeistelemässä kahta uutta albumia.
”I’m producing two albums this month, and finishing them. One of them is mine”, White oli kertonut.
Whiten The Dead Weather -yhtyeen on määrä julkaista uusi albumi vasta vuonna 2015, joten Whiten oman albumin, johon hän keskustelussa viittasi, on spekuloitu vihjaavan uudesta sooloalbumista. Virallisen soolodebyyttinsä Blunderbuss White julkaisi vuonna 2012.
Tarkista alapuolelta muistin virkistykseksi Blunderbuss-levyltä löytyvän I’m Shakin’ -biisin video.

Ranskalainen Alcest on sekoitellut aikaisemmilla albumeillaan black metalia ja kaiussa kylvetettyä shoegazea jokseenkin toimivaksi yhdistelmäksi, mutta Neigen ja Winterhalterin muodostaman duon mukaan Alcestin 21. tammikuuta julkaistavalla neljännellä studiolevyllä Shelter ei tulla kuulemaan enää juuri lainkaan metallimusiikin elementtejä.
Black metal -elementtien karsiutuminen kuului selvästi ainakin Shelter-levyn ensimmäisellä singlellä Opale, joka oli tyyliltään jo melko puhdasta dream popia. Albumilta nyt julkaistu uusi biisinäyte, 10-minuuttinen Délivrance, nyökkää sen sijaan postrockillaan enemmän Explosions in the Skyn ja Mogwain suuntaan.
Shoegazeen ja postrockiin aiempaa enemmän viittaavalle vaikutekirjolle sopivasti Shelter-albumin on tuottanut Sigur Rósin tuottajana tunnettu Birgir Jón Birgisson ja levyllä vierailee Slowdive-laulaja Neil Halstead.
Kuuntele Délivrance alempaa.

Yhdysvaltalainen surinapop-yhtye Silversun Pickups on ehtinyt tähän mennessä julkaista vasta kolme studioalbumia, mutta se ei estä bändiä julkaisemasta jo seuraavaksi yhtyeen tähänastista uraa läpileikkaavaa single-kokoelmaa.
Bändin levyiltä ja ep-julkaisuilta poimittujen biisien lisäksi 25. helmikuuta julkaistava The Singles Collection sisältää myös yhden uuden kappaleen nimeltä Cannibal, joka on äänimaailmaltaan hieman elektronisempaa kuin yhtyeen tavanomaisempi fuzz-kitaramyrskyjä hyödyntävä tyyli.
Silversun Pickups julkaisi edellisen studioalbuminsa Neck of the Woods kaksi vuotta sitten, mutta suunnitelmia uuden albumin tekemisestä bändillä ei ainakaan vielä toistaiseksi ole.
Cannibal-kappale on kuultavissa alempana.
