Liam Gallagher: Bändimme tuleva levy on parasta seuraavaan 50 vuoteen

30.07.2010

Beady Eye -yhtyeensä tulevaan levyyn uskoa valavan Gallagherin mukaan Oasis tulee takaisin ainoastaan silloin, jos he ovat totaalisen persaukisia.

Kuva: Sony

Liam Gallagheria ei voi syyttää ainakaan uskonpuutteesta, mitä tulee Oasiksen raunioille kasattuun Beady Eye -yhtyeeseen. Gallagherin ja entisten Oasis-miesten Gem Archerin, Andy Bellin ja Chris Sharrockin muodostaman yhtyeen debyyttilevy on Liamin mukaan ”parasta, mitä seuraavan 50 vuoden aikana kuullaan”, kertoo NME.

Gallagher kertoo, että bändillä oli aluksi nauhoituksissa rollingstonesiaaninen soundi, mutta se oli liian hidas ja tylsä. Sitten he ottivat pianon hakattavaksi Jerry Lee Lewisin hengessä ja laittoivat siihen John Lennon -laulut päälle, jolloin lopputulos miellytti.

Gallagherilla on myös tyypillisen suorasukainen mielipide Oasiksen mahdollisesta paluusta.

”Oasis palaa vain siinä tapauksessa, että me olemme vitun persaukisia. Nyt olen niin kaukana persaukisesta kun vain voi, joten siihen voi mennä todella pitkä aika. Usko minua, se ei ole tapahtumassa.”, Gallagher uhoaa.

Aiemmin hän on ilmoittanut Beady Eyen nousevan suuremmaksi kuin Oasis, ja olevansa varma siitä, että hänen Oasiksesta hatkat ottanut kitaristiveljensä Noel palaa äkkiä takaisin häntä koipien välissä.

Beady Eyen albumi on Gallagherin mukaan valmis, ja se on tarkoitus julkaista ensi vuonna. Siksi myös Rumban lienee aika kaivaa kuudes ja seitsemäs tähti hyvissä ajoin valmiiksi odottamaan mestariteosten mestariteosta.

Ensisinkkua Beady Eyen debyytiltä voidaan odottaa loka–marraskuussa.

Lisää luettavaa