Laulaja Ian Watkins vastasi eilen syytteisiin oikeusistunnossa, jossa paljastuneiden lisätietojen mukaan Watkinsin nuorin uhri olisi ollut vain 1-vuotias. Watkins kiistää kaikki syytteet. Bändin muut jäsenet kertovat tiedotteessaan olevansa tapahtumista aivan yhtä ihmeissään kuin muukin maailma.
Kuva: Epic / Sony
Eilen selvisi, että brittiyhtye Lostprophetsin 35-vuotiasta laulajaa Ian Watkinsia syytetään yrityksestä harrastaa seksiä alle 13-vuotiaan tytön kanssa sekä lasten sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan valokuvamateriaalin hallussapidosta ja levittämisestä. Watkinsin lisäksi syytettyinä ovat 20- ja 24-vuotiaat naiset.
Eilen oikeuden edessä Cardiffissa Iso-Britanniassa esiintynyt Watkins kiistää kaikki syytteet, joita on kaikkiaan kuusi. Kaksi syytettä liittyy kahden nuoren lapsen seksuaaliseen hyväksikäyttöön toukokuun ja joulukuun välisenä aikana. Loput neljä syytettä kohdistuvat lapsipornon hallussapitoon ja levittämiseen.
Daily Mirrorin mukaan Watkinsin hallusta olisi löytynyt myös sisällöltään ”äärimmäiseksi” kuvailtua eläinpornoa.
Oikeusistunnossa selvisi, että eilen alle 13-vuotiaaksi kerrottu toinen uhri oli ollut todellisuudessa vain 1-vuotias tyttö. Watkinsia ja 24-vuotiasta naista syytetään aikomuksesta raiskata tyttö. Kolmatta syytettyä 20-vuotiasta naista ei syytetä raiskauksen suunnittelusta.
Watkins ja naiset eivät pääse takuita vastaan vapaalle, vaan he pysyvät vangittuina 31. joulukuuta järjestettävään oikeudenkäyntiin asti.
Naisten henkilöllisyyttä ei ole paljastettu, mutta Watkinsin nimen paljastamista poliisi perustelee sillä, että miehen julkisuusaseman vuoksi siitä voi olla hyötyä tutkinnassa, jos tapauksia ilmenee useampia.
Selvää, että on Watkinsiin kohdistuvat syytökset eivät povaa kovin ruusuista tulevaisuutta miehen Lostprophets-yhtyeelle. Bändi on joutunut sulkemaan kotisivunsa, jossa lukee tällä hetkellä vain yhtyeen muiden jäsenten laatima tiedote. Tiedotteen mukaan bändi on Watkinsin syytteistä yhtä yllättynyt ja järkyttynyt kuin muukin tapahtumia seuraava maailma.