Luukas Oja julkaisi ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan: ”Meillä on nyt tosi erilainen lähtötilanne kuin debyyttilevyä tehdessä”

Luukas Oja julkaisi uuden kappaleen.

16.04.2021

Luukas Ojan kakkosalbumin ensimmäinen single Poissa julkaistiin tänään.

”Biisissä kuuluu jonkinlainen lohduttomuus ja epäreiluus, jonka kanssa ihmiset elää päivittäin, mutta joka korostuu etenkin nyt pandemia-aikana. Elämä voi muuttua hetkessä, mutta maailma ei siihen pysähdy”, laulaja-kitaristi Iita Ylönen kommentoi.

Luukas Oja julkaisi kehutun Väritetty todellisuus -debyyttialbuminsa viime syksynä. Tällä hetkellä Luukas Oja työstää debyytilleen jatkoa hieman erilaisista lähtökohdista.

”Meillä on nyt tosi erilainen lähtötilanne kuin debyyttilevyä tehdessä. Halutaan miettiä kokonaisuutta alusta asti, kun taas ekalle levylle tehtiin vaan paljon biisejä ja niistä valittiin parhaat ja silloin myös harjoiteltiin vielä yhdessä tekemistä. Nyt se on jo sujuvampaa ja esitellään rohkeammin ideoita toisillemme.”

Kuuntele uusi kappale alta.

Lisää luettavaa