Maggot Heart ja Obnoxious Youth yhteiskiertueelle – kolme keikkaa myös Suomessa

Päästäänkö huhtikuussa viimein keikoille?

Saksalainen crossover hard rock -yhtye Maggot Heart ja ruotsalais-suomalainen Obnoxious Youth kiertävät Pohjoismaissa kymmenen keikan verran huhtikuun alussa.

Grave Pleasures– ja The Oath -yhtyeissäkin soittaneen Linnea Olssonin johtama Maggot Heart tunnetaan raivokkaana ja punk-henkisenä livebändinä. Kaksi albumia julkaissut ryhmä on ehtinyt kiertää laajalti Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

Jo vuonna 2005 perustettu Obnoxious Youth on julkaissut niin ikään kaksi levyä, ja vääntää Venomin, Motörheadin ja Negative Approachin kaltaisten yhtyeiden inspiroimaa rock ’n’ rollia. Bändin viimeisin ep ilmestyi vuonna 2020 kotimaisen Svartin merkillä.

Tämä kattaus nähdään – toivottavasti! – Suomessa keväällä. Yhtyeet esiintyvät Tampereen Vastavirta-klubilla perjantaina 8. huhtikuuta, Helsingin Kuudes linja -klubilla lauantaina 9. huhtikuuta ja Lahden Torvessa sunnuntaina 10. huhtikuuta.

Tieto keikoista on vielä sen verran tuore, että esimerkiksi lippujen hinnoista ei ole vielä infoa. Lisätiedot julkistettaneen pian.

Lisää luettavaa