Marinalta yllätysjulkaisu – yhden sijaan artisti julkaiseekin kaksi albumia, joista ensimmäinen on nyt julki!

Albumillinen uutta Marinaa!

05.04.2019

Marinan uuden albumin, Love+Fear julkaisupäivä piti olla vasta 26.4. ja sitä se tavallaan vielä onkin, joskin vain puoliksi. Artisti julkaisi nimittäin eilen yllätysjulkaisuna ensimmäisen, Love-nimisen puoliskon albumistaan. Albumi on nyt kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.

Kyseessä ei kuitenkaan ole muutama kappaletta sisältävä ep, vaan täyspitkä, kahdeksan kappaletta sisältävä albumi, jolta löytyvät myös kaikki aiemmin julkaistut singlet: Baby, Handmade Heaven, Superstar ja Orange Trees.

Näyttääkin siltä, että Marinan Love+Fear on kaksoisalbumi, jonka jälkimmäinen osa Fear julkaistaan albumin aiemmin mainostettuna varsinaisena julkaisupäivänä huhtikuun lopulla.

Lisää luettavaa