”Saarinen on nimeään myöten rehellinen suomalainen mies: nopeasti katsottuna hieman pelottavan näköinen kalju ja parrakas kaveri, joka on silti samalla nallekarhumaisen lempeä. Ihan hienoja ominaisuuksia nuo, mutta pop- tai rocktähdessä pitäisi olla jotain mihin tarttua. Saarisessa kiinnostavinta on se, että hän näyttää kaljuineen ja tummine kaarevine viiksineen hieman samurailta”, kirjoittaa Tommi Saarikoski kolumnissaan.
Teksti: Tommi Saarikoski, kuva: Martti Saarinen
Kansa on puhunut: maamme viides Idols-voittaja on 30-vuotias Martti Saarinen. Mutta onko hänestä Anna Abreun tai Antti Tuiskun kaltaiseksi kestosuosikiksi? Tai ehkäpä olennaisempaa olisi kysyä: kiinnostaako ylipäätään ketään?
Idolsin viides tuotantokausi oli kaiken kaikkiaan melkoinen antikliimaksi. Muutaman vuoden tauolla ollut formaatti herätti luonnollisesti paljon huomiota alkaessaan. ”Taso on kovempi kuin koskaan”, hehkuttivat tuomarit ja iltapäivälehtien lööpit, mutta muutamaa kuukautta myöhemmin finaalikaksikkoa katsellessa ei tuntunut aivan siltä.
Suomen Idolsin taso ei ole koskaan ollut kovin korkea. Erityisesti karismaattisista mieslaulajista on ollut paha pula. Edellisvuosina viiden parhaan joukkoon päässeiden lista on surullista luettavaa: Christian Forss, Pete Seppälä, Kristian Meurman, Panu Larnos, Kalle Löfström. Vaikka vertaus American Idoliin on epäreilu, on sanottava, että edellä mainitut sankarit päätyisivät jenkkiversiossa todennäköisemmin hauskoja laulajia esittelevään huumoriosuuteen kuin jatkoon.
Tänä vuonna tilanne olisi voinut olla toinen. 20-vuotiaan Lassi Valtosen nimi oli jo lähes kirjailtu voittodiplomiin, kun hän päätti yhtäkkiä jättää leikin kesken semifinaalivaiheessa. Tentacle Pillow -jamibändi asettui Idolsin edelle.
Valtonen olisi ollut mielenkiintoinen idoli: 2000-lukua määrittävän formaatin voittaja, joka näyttää siltä, ettei olisi uudesta vuosituhannesta koskaan kuullutkaan. Kansa ehti jo langeta miehen Badding-henkisen karisman pauloihin, mutta Lassi teki kunnioitettavasti oman päätöksensä. Pitäähän asiat asettaa tärkeysjärjestykseen.
Palataan kuitenkin kisan moraalisesta voittajasta viralliseen eli tuusulalaiseen Martti Saariseen. Läpi kilpailun tasaisen varmasti esiintynyt Saarinen on nimeään myöten rehellinen suomalainen mies: nopeasti katsottuna hieman pelottavan näköinen kalju ja parrakas kaveri, joka on silti samalla nallekarhumaisen lempeä. Aikuinen mies, joka tietää mitä on, eikä edes yritä olla muuta. Äijä, joka tykkää rockista, mutta osaa tarvittaessa herkistyäkin.
Ihan hienoja ominaisuuksia nuo, mutta eivät Idols-voittajalle. Pop- tai rocktähdessä pitäisi olla jotain mihin tarttua. Saarisessa kiinnostavinta on se, että hän näyttää kaljuineen ja tummine kaarevine viiksineen hieman samurailta.
On vaikea kuvitella, että Saarisesta tulisi pitkäkestoista menestystä niittävä kansansuosikki. Jos levy laitetaan pikaisesti ulos, menee sitä oletettavasti kohtuullisesti kaupaksi, mutta vuoden päästä tilanne on jo toinen. Muistaako kukaan Saarista silloin?
Älkää ymmärtäkö väärin, ei Saarinen huono artisti ole. Hän osaa laulaa, soittaa ja esiintyä. Martti saattaa olla jopa musiikillisesti lahjakkain ja kokenein Idols-voittaja. Mutta kuka ostaa hänen levyjään?
Idols-kilvan aikana ehti saada melko hyvän kuvan siitä, millaisesta musiikista Saarinen pitää. Hieman AC/DC:tä, ripaus Happoradiota, klassikkorockia Springsteenin tapaan ja hyppysellinen jälkigrungea. Suomirockin klassikoita tietenkään unohtamatta.
Olisin todella yllättynyt, jos Saarisen debyytti ei osuisi edellä mainittujen nimien välimaastoon. Levystä tulee takuulla ammattitaitoinen, mutta järin houkuttelevalta se ei näillä ennusmerkeillä kuulosta. Toivon toki olevani väärässä, mutta pelkään pahoin, että Saarisen musiikki jää Radio Novan, Radio Suomen ja Radio Rockin väliselle harmaalle alueelle – samaan tilaan, missä Koop Arposen, Jani Wickholmin ja Elias Hämäläisen kappaleetkin nykyään lojuvat.
Toisaalta, olisihan tässä voinut huonomminkin käydä. Jos vielä hajuttomampi ja perusjätkempi Ali Elkharam olisi vienyt voiton, olisi ollut entistä helpompaa ennustaa, mitä levyä Anttilan ale-laarit pursuaisivat joulun jälkeen. Terveisiä vaan Ilkka Jääskeläiselle.