Mary Ann Hawkins julkaisi EP:n – huomenna sitä juhlistetaan ”kaikkien aikojen parhaan road movien” kera

Mary Ann Hawkins huomenna Kutosella.

Mary Ann Hawkins julkaisi tänään uuden EP:nsä Rumble.

Levyn julkaisua juhlitaan huomenna Kuudennella Linjalla. Illassa nähdään myös ”kaikkien aikojen kotimainen road movie” Rumble ja kotimaisen elokuvamusiikin kärkinimi Ykspihlajan Kino-orkesteri.

Vuonna 2002 ensi-iltansa saaneen Rumblen on ohjannut mm. MS Romanticista tunnettu Jani Volanen ja sitä tähdittävät mm. Tommi Korpela ja Vesa-Matti Loiri. Elokuvanäytöksen jälkeen päästään kuulemaan elokuvan käsikirjoittaja Jari Nissisen mietteitä elokuvasta Q&A-sessiossa.

Aiemmin tällä viikolla ilmestyi myös musiikkivideo EP:n kappaleesta Lemon Cola Lollipop. Sen näet uuden albumin linkin alta.

Tapahtuman Facebook-sivulle pääset tästä.