Matkalla Japaniin ilman suomalaista levy-yhtiötä – kotimainen indieyhtye osoittaa, että kaikki on mahdollista

Suomalaista laatuindietä tarjoaa Roan.

11.06.2018

Roan-yhtye on julkaisut uuden videon kappaleeseensa Tell Me.

Edellisen kerran nostimme Roanin esiin täällä. Tuolloin yhtyeen Joonas Jalonen paljasti, miten teki vuonna 2014 makuuhuone-EP:n, ja sitä seuraavana vuonna perustettiin bändi esittämään Roan-musiikkia. Ensimmäisen EP:n yhtye julkaisi keväällä 2016.

Tell Me jatkaa vahvalla indielinjalla. Bändin tulevaisuuskin näyttää innostavalta:

”Solmimme loppukeväästä levysopimuksen japanilaisen Rimeout Records- levy-yhtiön kanssa. Sopimus kattaa vain Japanin markkinat. Rimeoutin muihin bändeihin kuuluu mm. norjalainen Kakkmaddafakka sekä itse French Films” ,bändi intoilee ja jatkaa:

”Julkaisemme Japanissa loppukesästä 7 kappaleen ”minialbumin. Myös debyyttilevy tullaan julkaisemaan Rimeoutin kautta Japanissa, mutta etsitään vielä suomalaista levy-yhtiötä jotta päästään kotimaassakin esille. Myös mahdollisesta Japanin kiertueesta on alustavasti keskusteltu.”

Katso uusi video alta.

Lisää luettavaa