Megadeth lennätti kuurona syntyneen naisen katsomaan ensimmäistä rock-keikkaansa

20.04.2014

Megadeth järjesti vasta kolmekymppisenä kuulonsa takaisin saaneelle Sarah Churmanille (kuvassa) sydämellisen yllätyksen.

Teksti: Jari Setälä, kuva: Sarah Churman

Megadeth-johtaja Dave Mustainelle on muodostunut vuosien varrella maine hitusen hankalana ja paikoin täysin älyvapaita tölväyksiä laukovana yltiökonservatiivisena jääränä, mutta tuntuisi pahis-Davellakin olevan välillä sydän paikallaan, ainakin Megadethin faneja kohtaan.

Las Vegas Review Journal -lehti uutisoi nimittäin Megadethin ystävällisestä eleestä kuurona syntyneelle 31-vuotiaalle Sarah Churmanille, joka pystyi kuulemaan kunnolla ensimmäistä kertaa vasta kolme vuotta sitten saamansa kuulokojeen avulla.

Kuulokojeesta huolimatta teksasilaisnainen ei kuitenkaan ollut vielä tähän mennessä päässyt osallistumaan itse yhdellekään rock-keikalle, joten Megadeth päätti korjata tilanteen ja tarjoutui lennättämään Churmanin ja hänen aviomiehensä katsomaan Megadethin ja Motörheadin yhteistä keikkaa Las Vegasiin viime torstaina.

Megadeth oli kuullut naisen tarinasta sen jälkeen, kun hänen ensimmäisestä kuulemiskokemuksestaan YouTubeen ladatusta videosta oli noussut aikanaan valtava viraalihitti.

Megadethin faniksi tunnustautuva Churman kertoi Las Vegas Review Journalin haastattelussa, ettei yhtyeen esittämästä kutsusta voinut tietenkään kieltäytyä. Lehden toimittaja neuvoi Churmania ottamaan keikalle korvatulpat mukaan, mutta naisen mukaan niille ei kuitenkaan olisi tarvetta.

”Kuulokojeeni säätelee itseään automaattisesti, joten tietyn desibelirajan tavoittaessaan se sulkeutuu automaattisesti kuulovaurioiden ehkäisemiseksi”, Churman kertoi.

Vaikka Churman siis sai kuulonsa ensimmäistä kertaa takaisin vasta vuonna 2011, on hän kuitenkin kertomansa mukaan pitänyt aina musiikista löydettyään omat keinonsa nauttia siitä.

”En pystynyt tietenkään aiemmin kuulemaan sanoituksia tai erilaisia soittimia, mutta osasin kuitenkin jo tuolloin nauttia musiikista kääntämällä äänenvoimakkuuden niin lujalle, että tunsin musiikin väristykset kehossani”, Churman sanoi.

Keikan lisäksi Churman pääsi torstaina haastattelemaan Dave Mustainea jotakin Megadethin tulevaa bändiprojektia varten, josta yhtye ei ole vielä kuitenkaan kertonut sen tarkempia yksityiskohtia. Toivottavasti Churmanilla on ollut ikimuistoinen ilta.

Dave Mustainesta olisi lisäksi kerrottavana sellaistakin asiaa, että Mustaine esiintyi viime lauantaina Symphony Interrupted -konsertissa, jossa Megadeth-herra esitti soolokitaristin ominaisuudessa Wagnerin, Vivaldin ja Dvorakin sävellyksiä San Diegon sinfoniaorkesterin kanssa.

Konsertista on olemassa jonkin verran katsojien kuvaamaa raakamateriaalia, johon voi tutustua alempaa.

Lisää luettavaa